Uutiset

Perussuomalaiset sanoutuvat joukolla irti kohukirjasta – näin sen julkaissut ajatuspaja ja kirjoittaja kytkeytyvät puolueeseen

Perussuomalaiset poliitikot ovat kiistäneet vastuun kohukirjan julkaisusta. Puolueen ajatuspaja Suomen Perusta palkkasi teoksen kirjoittaneen Jukka Hankamäen vuodeksi "mediaprojektiin" vuonna 2018. Samana vuonna ajatuspaja sai tukea perussuomalaisilta 80 000 euroa ja valtiolta 103 000 euroa.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho on korostanut, että Suomen Perusta on itsenäisesti toimiva ajatuspaja. Arkistokuva vuodelta 2017. Kuva: Mauri Ratilainen
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho on korostanut, että Suomen Perusta on itsenäisesti toimiva ajatuspaja. Arkistokuva vuodelta 2017. Kuva: Mauri Ratilainen

Perussuomalaiset ja puolueen ajatuspaja Suomen Perusta ovat joutuneet kohun keskelle maanantaina julkaistun Totuus kiihottaa -kirjan muun muassa naisvihamieliseksi tulkitun sisällön takia.

Jukka Hankamäen kirjoittama teos on jo vedetty pois sen julkaisseen ajatuspajan nettisivuilta, ja Suomen Perusta on keskeyttänyt kirjan julkaisun ”uudelleenarvioinnin” ajaksi. Suomen Perusta ilmoitti keskiviikkona Twitterissä, että ulkopuolisten tekijöiden julkaisut eivät ole sen kannanottoja.

Hankamäki kuitenkin palkattiin ajatuspajaan syyskuun 2018 alussa, kertoo tuorein säätiörekisteriin toimitettu tilinpäätös. Sen mukaan Hankamäki palkattiin ajatuspajan palvelukseen ”syyskuusta alkaen vuodeksi mediaprojektiin”.

Bruttopalkkaa Hankamäki sai vuoden 2018 syys-joulukuussa yhteensä 7 200 euroa eli 1 800 euroa kuukaudessa. Kohukirjansa esipuheessa Hankamäki kiitti, kuinka sai olla ajatuspajan palveluksessa vuoden ajan.

Puolueen johtohahmot sanoutuvat irti kirjasta

Ajatuspajalla on tiiviit yhteydet perussuomalaisiin. Sen hallituksessa istuvat tällä hetkellä perussuomalaisten kansanedustaja Ville Vähämäki, kansanedustaja ja puolueen 1. varapuheenjohtaja Riikka Purra, europarlamentaarikko Laura Huhtasaari sekä eduskunnan toinen varapuhemies Juho Eerola.

He kaikki olivat hallituksessa myös silloin, kun Hankamäen kirjaprojekti alkoi vuonna 2018. Tuolloin ajatuspajan toiminnanjohtajana toimi Simo Grönroos, joka on nykyään perussuomalaisten puoluesihteeri.

Kirjansa esipuheessa Hankamäki kiittää muun muassa Grönroosia teoksen viimeistelyvaiheen arvioinnista. Grönroos on kiistänyt julkisuudessa, että olisi lukenut kirjaa kokonaan tai hyväksynyt sen julkaisua.

Perussuomalaiset yksi toisensa jälkeen ovat irtisanoutuneet kirjan kannanotoista ja kiistäneet vastuunsa sen julkaisussa.

Puheenjohtaja Jussi Halla-aho kertoi keskiviikkona lähettämässään tiedotteessa, ettei ole lukenut teosta. Halla-aho oli mukana kirjan julkistustilaisuudessa maanantaina.

Halla-ahon lisäksi tiedotteen on allekirjoittanut Riikka Purra. Heidän mukaansa ajatuspajan julkaisut eivät ole puolueen kannanottoja tai ohjelmia.

Halla-aho sanoi keskiviikkona eduskunnassa, että puoluejohto käy asiasta perusteellisen keskustelun Suomen Perustan kanssa. Halla-aho korosti, että ajatuspaja toimii itsenäisesti ja kytkeytyy perussuomalaisiin, mutta puolue ei osallistu julkaisuprosesseihin millään tavalla.

Myös perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio sanoi STT:lle, että näkemykset ovat Hankamäen eivätkä puolueen.

Filosofi ja sosiaalipsykologi Jukka Hankamäki oli perussuomalaisten ehdokkaana kevään 2019 eduskuntavaaleissa, mutta ei tullut valituksi.

Ajatuspajalle tukea valtiolta ja puolueelta

Suomen Perustan säätiörekisteriin toimittama tuorein tilinpäätös on tilikaudelta 2018. Vuoden 2019 tilinpäätöstä ei ole vielä saatavilla.

Tilinpäätöksen mukaan Suomen Perusta sai vuonna 2018 opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) myöntämää yleisavustusta 103 000 euroa ja perussuomalaisten tukea 80 000 euroa. Yli puolet ajatuspajan 183 000 euron rahoituksesta tuli siis valtiolta.

Suomen Perusta sai 103 000 euroa valtiontukea myös vuonna 2019. Tälle vuodelle ajatuspajalle on myönnetty yleisavustusta 120 000 euroa.

Nyt OKM selvittää, onko tuore julkaisu ristiriidassa valtionavustuspäätöksen kanssa. Tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen (kesk.) kertoi asiasta Twitterissä keskiviikkona ja muistutti, että yksi valtionavustuksen saajan velvollisuus on edistää tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta.

Verkkosivujensa mukaan Suomen Perusta on ”perussuomalaista kansanliikettä lähellä toimiva poliittinen ajatuspaja”.

Ajatuspajoja vaikuttaa myös muiden puolueiden taustalla, kuten kokoomuksen Toivo, sdp:n Kalevi Sorsa -säätiö ja keskustan uusi ajatuspaja Alkio. Puoluetaustaisten ajatushautomoiden vuotuinen OKM:n myöntämä tukisumma on ollut viime vuosina yhteensä 600 000 euroa, joka jaetaan Veikkauksen ja rahapelien voittorahoista.

Turkkila otti vastuun ”laadunvarmistuksen” virheestä

Hankamäki kiitti kirjassaan työn viimeistelyvaiheen arvioinnista myös ajatuspajan varapuheenjohtajaa Matias Turkkilaa, joka on perussuomalaisten Suomen Uutisten päätoimittaja. Turkkila kertoi keskiviikkona Lännen Medialle, että hän oli lukenut julkaisun etukäteen syksyllä 2019, koska sillä hetkellä ajatuspajalla ei ollut toiminnanjohtajaa. Muut hallituksen jäsenet eivät Turkkilan mukaan käyneet tekstiä läpi ennen sen julkaisua.

Turkkilan mukaan hän teki tulostamaansa tekstiin ”huomattavan määrän erilaisia merkintöjä ja suoranaisia korjauskehotuksia”. Tekstin problemaattiset kohdat hän sanoo käyneensä vielä erikseen läpi Hankamäen kanssa.

Ajatuspajan uusi toiminnanjohtaja Marko Hamilo aloitti tehtävässään tämän vuoden tammikuussa. Hänen tehtävänä oli saattaa kirjaprojekti loppuun ja hän myös luki Turkkilan mukaan tekstin läpi ennen sen julkaisua. Turkkila ei enää käynyt kirjaa läpi.

Turkkilan mukaan hän ei enää käynyt kirjaa läpi sen jälkeen, kun ajatuspajan tammikuussa aloittanut toiminnanjohtaja Marko Hamilo otti tehtäväkseen kirjaprojektin loppuunsaattamisen.

– Oletin, että aiemman palaverin huomiot olisivat riittäneet, ja että kommenttini olisi huomioitu. Näin ei nähtävästi käynyt.

Turkkila myöntää, että Hankamäen kirjoituksessa on paikoitellen alatyylistä, kärjistävää kieltä.

– Monet osuudet olivat alatyylisiä ja täysin asiattomia. Käytettyjä ilmaisuja ei ole syytä puolustella.

Aiemmin keskiviikkona Turkkila lähetti tiedotteen, jossa hän otti vastuun ”laadunvarmistuksen virheestä”.

Suomen Perustan hallituksen puheenjohtajana toimii varakansanedustaja Arto Luukkanen (ps.). Hän kertoi STT:lle, että Hankamäen kirjalla ei ollut tarpeeksi esilukijoita.

Päivän lehti

3.12.2020

Fingerpori

comic