Uutiset

Perussuomalaisten äänestäjät odottavat nopeita muutoksia

Kansanedustajaehdokkaasta kansanedustajaksi muuttunut Ismo Soukola (ps.) lupaa, ettei ryhdy ehdokkaaksi presidentinvaaleissa.

Mies nousi ensimmäisellä yrittämällä kaupunginvaltuustoon reilut kaksi vuotta sitten. Nyt hän meni ensiyrittämällä myös eduskuntaan. Kolmannessa vaalissa Soukola ei ota riskiä läpimenosta.

Ismo Soukolaa ei tarvinnut houkutella politiikkaan. Hän itse hakeutui kuntavaaliehdokkaaksi.

– Ennen viime kuntavaaleja ilmoittauduin Elomessuilla perussuomalaisten kojulla, että jos tarvitsette oikein hyvän ehdokkaan, minä voin ryhtyä.

Hän kertoo kiinnostuneensa politiikasta, kun vaimon sisaren mies pääsi kunnanvaltuustoon Asikkalassa.

– Siinä tulin seuranneeksi politiikkaa ja kiinnostuin siitä itsekin. Perussuomalaisten ohjelma tuntui minulle sopivalta.

Henkilöstöleikkuri ei tuota
Ismo Soukola on syntyjään tamperelainen, mutta perhe muutti Hämeenlinnaan jo 60-luvulla. Aikuistuttuaan Soukola palasi Tampereelle.

Siellä hän työskenteli mm. hotelli Ilveksen ja Nokian Edenin kokouspalveluissa.

– Sitten vaihdoin alaa ensin yksityiselle vartiointipuolelle. Myöhemmin kaverini houkutteli minut poliisikouluun.

Nyt Ismo Soukola on työskennellyt 10 vuotta Espoon poliisissa.

– Virallisemmin se on Länsi-Uudenmaan poliisilaitos ja piiri ulottuu aina Hankoon saakka.

Soukola vastustaa tiukasti valtion tuottavuusohjelmaa.

– Valtiontalouden tarkastusvirastokin on todennut, että siitä on tullut henkilöstöleikkuri, jolla ei ole tekemistä tuottavuuden kanssa. Hämeenlinnan poliisissakin jää 10 virkaa täyttämättä sen vuoksi.

Kokoomus epäilyttää
Poliisin työssään Soukolalla on kokemusta myös pakkoruotsista.

– Vain kaksi kertaa olen virkaurallani joutunut tilanteeseen, että on ollut pakko puhua ruotsia.

Tulevista hallitusneuvotteluista hän uumoilee vaikeita, joskin hänen mielestään kompromisseja pitää tehdä puolin ja toisin.

– Kova kädenvääntö tulee EU:n tukipaketista. Siihen pitää tulla selkeätä muutosta, jotta se voidaan hyväksyä.

Hallituspohjan voisivat Soukolan mielestä muodostaa vaikkapa demarit, perussuomalaiset, vasemmistoliitto ja kristillisdemokraatit. Kokoomuksesta hän ei ole kovin innostunut.

Äänestäjät odottavat nyt pikaista muutosta.

– Äänestäjien paine on kova, mutta valtiolaivaa ei pysty nopeasti kääntämään. Ensivaiheessa voidaan ajaa läpi esimerkiksi parannuksia nykyiseen vanhuspalvelulakiesitykseen nopeasti ja myös tiedottaa siitä tehokkaasti. Äänestäjät uskovat, että laiva kääntyy.

Eduskunnassa pari kertaa
Ismo Soukola kertoo käyneensä eduskuntatalossa joskus koululaisena ja kerran Timo Soinin vieraana.

– Ei se kovin tuttu laitos ole monillekaan meidän ryhmästä. Varmaan menee vähän aikaa tutustua sen tapoihin.

Soukola aikoo edelleen sukkuloida töihin Hämeenlinnan Papinniitystä.

– Työmatkahan pysyy lähes samana.

Taina Soukola kertoo tehneensä jonkin verran vaalitöitä miehensä kampanjassa. Perheen tytär opiskelee Oriveden opiston kirjoittajalukiossa.

Vaalikampanjansa kuluiksi Ismo Soukola laskee noin 3000 euroa, josta puolet tulee omasta rahapussista. (HäSa)