Uutiset Helsinki

Perussuomalaisten vaihtoehtobudjetti halpuuttaisi asumista ja autoilua sekä lisäisi poliisien määrää

Kouluihin haluttaisiin kunnallisia koulurauha-asiamiehiä ratkomaan kiusaamistapauksia ja ehkäisemään kiusaamista.
Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Leena Meri sanoi, että perussuomalaisten talouspolitiikassa etusijalla on kansallinen etu.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä julkisti tiistaina vaihtoehtobudjettinsa. Ryhmän varapuheenjohtajan Ville Tavion sanoin se sisältää “paljon asiaa yhden asian puolueeksi haukutulta porukalta”.

Ryhmänjohtaja Leena Meren mukaan lähtökohtana on valtion velkaantumisen lopettaminen ja talouskasvun edistäminen.

– Tehdään jatkossakin säästöjä, mutta oikeudenmukaisesti. Verotusta tulee jatkossakin keventää, jotta kotitalouksille saataisiin lisää ostovoimaa, Ville Tavio sanoi.

Keskeisimmät säästökohteet ovat maahanmuutto, kehitysyhteistyö ja yritystuet sekä valtionhallinnon digiloikan tuomat säästöt. Myös varainsiirtoja Ahvenanmaalle olisi perussuomalaisten mielestä rajoitettava.

Asumiskustannuksia ja autoilun kustannuksia perussuomalaiset haluavat halpuuttaa. Se tapahtuisi muun muassa laskemalla sähkön siirtohintoja, perumalla lämmityspolttoaineiden veronkorotus ja laskemalla myös liikennepolttoaineiden verotusta.

Kiinteistöveron alarajaa pitäisi laskea ja erityisryhmille taata korjausavustukset esimerkiksi sisäilmaongelmien korjaamiseksi. Muuttoavustusta olisi laajennettava työvoiman liikkuvuuden edistämiseksi.

Pienyrittäjiä helpotettaisiin nostamalla arvonlisäverovapauden raja 20 000 euroon ja huojennuksen katto 40 000 euroon. Lisäksi toteutettaisiin työntekijöiden palkkaukseen kannustava yritysveromalli.

 

Lue myös: Sdp:n Rinne pitää kiinni eläkeläisten vappusatasesta: “Siitä 60 euroa olisi jo kuitattu, jos olisimme hallituksessa”

Lue myös: Vasemmistoliiton vaihtoehtobudjetti ohjaa lisää rahaa osaamisen ja tasa-arvon vahvistamiseen sekä ilmastonmuutoksen torjuntaan – vastaavasti puolue kiristäisi varallisuusverotusta ja karsisi energiatukia

Lue myös: RKP:n vaihtoehtobudjetti panostaisi lapsiin ja koulutukseen – näin se rahoitettaisiin

Lue myös: Vihreiden varjobudjetti tarjoaa perustuloa ja rahaa koulutukseen – lisää verotuloja otettaisiin lentämisestä, muovista ja eläintuotteista

 

Keskituloisten veroja alas

Henkilöverotukseen palautettaisiin lapsivähennys ja keskituloisten ansiotuloverotusta laskettaisiin kohti Ruotsin tasoa. Eläkkeiden verotus laskettaisiin palkkaveron tasolle, työeläkkeiden taitettua indeksiä korjattaisiin ja perintöveron kohtuuttomuuksia poistettaisiin.

Turvallisuutta perussuomalaiset parantaisivat lisäämällä budjettiin määrärahat 800 poliisin kouluttamiseen ja palkkaamiseen. Puolustusvoimien reservi pitäisi nostaa 350 000 sotilaaseen, kantahenkilökunnan määrää lisätä sekä saada lisäväkeä myös krp:lle, supolle, rajavartiostolle ja tullille.

Sosiaali- ja terveyspalveluissa hoitajamitoitus pitäisi kirjata lakiin, kotihoidon hoitajamitoitusta selventää ja omaishoidon tuki säätää verovapaaksi. Lääkkeiden omavastuu tulisi poistaa pienituloisilta ja keliakiakorvaus palauttaa.

Vähävaraisten lasten ja nuorten liikuntaharrastuksen tukemiseen perussuomalaiset esittävät lisävaroja, samoin nuorten mielenterveystyöhön järjestöille.

Ammatillisen koulutuksen lähiopetusta olisi lisättävä eikä yhdenkään lapsen päivittäinen koulumatka saisi ylittää kahta tuntia.

Koulukiusaamisen vähentämiseksi perussuomalaiset esittävät kunnallisten kouluasiamiesten nimeämistä vaiheittain kuntiin. Heidän tehtäviinsä kuuluisi vaikeiden kiusaamistapausten ratkominen ja kiusaamisen ennaltaehkäisy.

Oikeudenmukaisuuspaketilla perussuomalaiset tukisivat muun muassa sisäilmasta sairastuneita, korjaisivat vakuutuslääkärijärjestelmän epäkohtia, leikkaisivat puoluetukea sekä avustaisivat ruoka-apua antavia järjestöjä ja eläinsuojelujärjestöjä.