Uutiset

Perustulo nostatti tunteita pääministeritentissä – Sipilän mukaan 360 euroa kuukaudessa voisi saada vastikkeettomaksi

Pääministeri Juha Sipilää hiillostettiin keskustan perustulokannasta Keskuskauppakamarin järjestämässä pääministeritentissä. Sipilä korosti, että keskustan malli ei ole valmis, mutta pieni osa, 360 euroa kuukaudessa voisi olla vastikkeetonta perustuloa.
Keskuskauppakamarin pääministeritentti Apollo Live Clubissa oli mukana neljä suurinta puoluetta. Sdp:n Antti Rinnettä ja Kokoomuksen Petteri Orpoa tenttasi Marja Sannikka. Kuvaaja: Joel Maisalmi

Sosiaaliturvan kokonaisuudistus on seuraavan vaalikauden isoja kysymyksiä. Neljän mielipidemittauksissa suurimman puolueen puheenjohtajan kannat uudistuksen keskeisestä osasta perustulosta poikkeavat toisistaan. Keskustan puheenjohtaja, pääministeri Juha Sipilä ja vihreiden puheenjohtaja Pekka Haavisto kannattavat vastikkeetonta perustuloa. Kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Petteri Orpo ja sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne ovat vastikkeellisen perustulon kannalla.

Sipilälle kysymys perustulosta oli hankala, koska hän on kannattanut myös aktiivisuutta. Keskustan kenttä haluaa perustulon ja asiasta on myös puoluekokouksen päätös. Keskuskauppamarin tentissä Sipilä liputti vastikkeettomuuden puolesta, mutta muistutti, että henkilön on oltava työmarkkinoiden käytettävissä.

Sipilän mukaan sosiaaliturvan kokonaisuudistus on niin iso kysymys, että sitä on ryhdyttävä valmistelemaan parlamentaarisesti.

– Se ei tule valmiiksi seuraavalla kaudella, vaan menee neljä vuotta eteenpäin, Sipilä sanoi.

Rinne eri mieltä työvoiman tarveharkinnasta

Kaikkien neljän suurimman puolueen puheenjohtajat haluavat nostaa Suomen työllisyysasteen 75 prosenttiin ensi vaalikaudella. Neljän suurimman puolueen puheenjohtajista vain Antti Rinne vastustaa työvoiman tarveharkinnan poistamista.

Sipilä, Orpo ja Haavisto kannattivat työvoiman tarveharkinnan vapauttamista, koska koko maassa on työvoimapula. Rinne kuitenkin muistutti, että työvoiman tarveharkinnassa on paljon byrokratiaa, jota on poistettava.

Parhaillaan työlupaa joutuu Suomessa odottamaan jopa seitsemän kuukautta ja sitä on nopeutettava.

– Työvoiman tarveharkinta rajoittaa työvoiman saatavuutta, Orpo muistutti.

Sdp haluaa toisen asteen maksuttomaksi

Koulutukseen kaikki puoluejohtajat halusivat lisäsatsauksia. Rinne haluaa toisen asteen maksuttomaksi ja oppivelvollisuuden 18 ikään asti. Uudistus maksaisi sata miljoonaa euroa.

Sipilän mielestä yleisen oppivelvollisuuden nostaminen olisi liian kallista. Hän koettaisi saada 16–18-vuotiaat pudokkaat kiinni ja kannattaisi välitsekkauksia peruskouluun.

Pekka Haavisto panostaisi varhaiskasvatukseen, tukiopetukseen peruskouluissa ja oppimiseen käden taitojen kautta. Orpon mielestä olisi tärkeää saada kaikki viisivuotiaasta lähtien puolipäiväiseen maksuttomaan varhaiskasvatukseen.

Infra Oy:stä yhteinen näkemys

Kaikki puoluejohtajat kannattivat Infra Oy:tä, joka mahdollistaisi isot liikennehankkeet, kuten tunnin junan Turkuun ja lentokentän kautta nopean radan Tampereelle.

Suomen väylien korjausvelaksi on arvioitu 2,5 miljardia euroa. Sipilän mukaan 300 miljoonaa euroa vuodessa saataisiin tiestön korjaamiseen budjettirahaa, kun isot uudishankkeet hoidettaisiin valtion Infra Oy:n kautta. Myös Rinne piti budjettikehyksen ulkopuolista rahoitusta hyvänä keinona rakentaa uusia väyliä. Hänen mukaansa esimerkiksi eläkeyhtiöt voitaisiin saada Infra Oy:n rahoittajiksi.

Yhteinen näkemys puoluejohtajilla oli myös apteekkien määräsääntelyn vapauttamiseen. Jokainen kuitenkin painotti lääketurvallisuutta, kun apteekkialaa vapautetaan.

Lopuksi Keskuskauppakamarin tentin vetänyt Marja Sannikka kysyi puheenjohtajien ideoita joululahjoiksi toisilleen. Rinne ja Orpo ostaisivat toiselleen viinipullon. Sipilä sorvaisi Haavistolle puheenjohtajan nuijan ja Haavisto antaisi Sipilälle kirjan joululukemiseksi.