Uutiset

Perustuslakivaliokunta kovilla: Lapintien arvion mukaan sote-lausunto ei valmistu ennen joulua.

On hyvä muistaa, että ensi vuoden puolella meillä on aikaa reilut kaksi kuukautta. Kyllä siinä ehditään käsitellä paljon asioita, perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Annika Lapintie (vas.) miettii.

Monisäikeinen sote-uudistus nytkähti perjantaina eteenpäin, kun eduskunnan perustuslakivaliokunta aloitti sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintöluonnosten käsittelyn.

– Etenimme normaalin työtavan mukaan, eli mietintöluonnoksia olivat esittelemässä sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Krista Kiuru (sd.) sekä valiokuntaneuvokset. Mitään päätöksiä emme tehneet, perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Annika Lapintie (vas.) kertoo.

Perustuslakivaliokunta on jo aiemmin päättänyt yhdistää soten ympärillä liikkuvat osaset, eli muun muassa valinnanvapauden. Sen lisäksi valiokunnalla on edessään sote-palveluiden tuottamista sekä sote- ja maakuntauudistusta käsittelevät luonnokset.

Asiantuntijat vieraiksi

Marssijärjestys on nyt sellainen, että seuraavaksi perustuslakivaliokunta alkaa kuulla asiantuntijoita. Heitä on kolmisenkymmentä.

– Arvioni on, että heitä päästään kuulemaan ennen eduskunnan joulutaukoa. Kun heitä kuullaan, niin tilanne selkiytyy ja tiedämme, mihin keskitytään.

Perustuslakivaliokunnalla on normaalit neljä kokousta viikossa ennen joulutaukoa. Istunnot keskeytyvät ennen joulua ja tauko kestää poikkeuksellisesti vain pari viikkoa.

– Tammikuun 8. jatketaan.

Maaliskuuhun aikaa

Joulutauko on tällä kertaa normaalia lyhyempi ensi kevään eduskuntavaalien takia. Väki palailee Arkadianmäelle jo tammikuun toisella viikolla.

Istunnot keskeytetään maaliskuun puolessa välissä vaalien myötä.

Perustuslakivaliokunta on kiireinen, sillä soten lisäksi jonossa on paljon muitakin tärkeitä hankkeita, esimerkiksi tiedustelulait.

Lapintie sanookin, että hän pitää epätodennäköisenä sitä, että valiokunta pystyisi pusertamaan oman lausuntonsa sote-kokonaisuudesta ennen eduskunnan joulutaukoa.

– Toisaalta on hyvä muistaa, että ensi vuoden puolella meillä on aikaa reilut kaksi kuukautta. Kyllä siinä ehditään käsitellä paljon asioita, hän pohtii.

Kun perustuslakivaliokunta saa valmiiksi oman lausuntonsa, niin sen jälkeen se lähtee vielä takaisin sosiaali- ja terveysvaliokunnalle. Vasta tämän jälkeen lakiesitykset ovat tulossa eduskunnan täysistuntoon.

Moni on arvioinut, että näiden aikataulujen valossa loppukeväälle suunnitellut maakuntavaalit pidetään vasta syksyllä. LM-HäSa