Uutiset

Pesäpallokentän rakentaminen Pullerille alkaa

Pesäpallokentän rakentaminen Pullerin urheilupuistoon alkaa tällä viikolla. Uudella kentällä ei kuitenkaan pelata vielä ensi vuonna, vaan Hämeensaaren kentältä siirrytään uudelle tekonurmikentälle keväällä 2017.

– Rakentaminen alkaa puiden kaatamisella ja sen jälkeen syksyn aikana maansiirtotöillä. Päälle tehdään ns. painopenkka, ja kenttä saa talven ajan painua rauhassa ja asettua paikalleen. Syksyn töistä vastaa Linnan Infra. Kevään töistä ei ole vielä sovittu, kertoo Hämeenlinnan liikuntahallien toimitusjohtaja Jorma Hassinen töiden kulusta.

Tekonurmi kentälle asennetaan ensi vuoden syksyllä.

– Töitä jatketaan ensi keväänä siten, että kenttä on pesäpalloilijoille käytettävissä keväällä 2017.

Hankkeelle on saatu valtionapua 175 000 euroa. Kentän rakentamisen kustannusarvio on 1 025 000 euroa.

– Ensimmäisessä vaiheessa kentän alle ei tule putkistoa eikä kentälle valoja. Kenttä painuu vuosien saatossa, joten putkia ei vielä kannatakaan laittaa. Se on mahdollista myöhemmin ottamalla matto pois. Varaudumme siihen, että kenttää voidaan nostaa myöhemmässä vaiheessa parikymmentä senttiä ja laittaa putket alle, Hassinen selvittää.

Liikuntahallien suunnitelmissa on myös varaukset katsomorakenteille katteineen ja sosiaalitiloille, joihin mahtuisi neljä pukuhuonetta ja tuomareiden ja toimitsijoiden tilat. Ensimmäisessä vaiheessa katettuja katsomoita ja pukutiloja ei kentälle kuitenkaan rakenneta.

– Niistä ei ole vielä tehty päätöksiä ja joka tapauksessa ensin tehdään kenttä kuntoon. Muiden rahoitus arvioidaan sitten myöhemmin, toimitusjohtaja kertoo.

Asiasanat

Päivän lehti

3.4.2020