Uutiset

Pesukone antoi kenkää essulle

Anni Polvan Tiina-kirjojen kanssa lapsuutensa viettäneet muistavat hyvin, kuinka tärkeätä tytön äidille oli se, että lettipäällä oli puhdas esiliina päällään. Tiina ei tietenkään moisesta piitannut, vaan sotki aina essunsa. Kerran tyttö jäi jopa satimeen koulun pulpettiin, kun joku ryökäle oli solminut essun nauhat selkänojaan kiinni.

Enää ei koululaisilla ole riesaa essuistaan niin kuin vielä heidän isovanhemmillaan. 50- ja 60-luvuilla niin suosittu ja arkinen vaate kuin essu on jäänyt historian lehdille soittelemaan. Essu elää enää Marttaliiton tunnuksessa ja Marttapuvussa, ammattikeittiöissä ja tietenkin kansallispuvuissa.

Forssan ammatti-instituutin Tammelan toimipisteen toimialajohtaja, käsityönopettaja Sirpa Järvenpäälle essu on kuitenkin tärkeä vaate. Naisella itsellään on esiliinoja eri tarkoituksiin, mutta erityistä arvoa hän antaa essuille, jotka on valmistettu Finlaysonin gingham-kankaasta.
Gingham?

– Gingham oli värillisistä langoista kudottu ruudullinen tai raidallinen puuvillakangas, josta tehtiin naisten pukuja, lasten vaatteita tai esiliinoja.

Erikoisen ginghamista – tai kinkhamista niin kuin kangasta Forssassa kutsuttiin – teki sen poikkeuksellisen korkea laatu. Yhtä hyvää kangasta ei enää valmisteta. Nykyinen puuvilla ei vedä vertoja ginghamille.

Opinnäytetyönsä jatko-opintoja varten ginghamista tehnyt Järvenpää kehuu kangasta myös poikkeuksellisen kauniiksi. Forssan museon tekstiilikokoelmissa opettaja törmäsi satoihin raikkaisiin kangasnäytteisiin, jotka ovat jääneet tähän asti vaille jälkipolvien kiinnostusta.

BB:n bikineistä potkua ginghamille

Gingham oli aikansa suursuosikki, jonka käyttöä lisäsi filmitähti Brigitte Bardot. Bardot kun meni naimisiinkin 50-luvulla ginghampuvussa ja keikisteli kuvissa ginghambikineissä. Aikana, jolloin suomalainen nainen halusi olla kuin ihailemansa filmitähti, gingham oli oikea unelmien täyttymys.

Kiinnostusta kankaaseen lisäsivät sen selkeät ja raikkaat värit. BB-ruutuiset mekot vaaleanpuna- tai vaaleansiniruudullisina olivat nuorten neitien suursuosikkeja.

– Ginghamia valmistettiin Forssassa 1800-luvun lopulta lähtien, mutta 1960-luvulla sen tuotanto loppui tai ainakin nimeä muutettiin. Eniten kangasta tehtiin 1950-luvulla. Silloin valmistettiin pelkän ginghamin ja talviginghamin lisäksi esimerkiksi nuoriso-, vakio- ja talousginghamia. Gingham oli hyvää, hauskan näköistä ja halpaa, sillä se maksoi puolet vähemmän kuin muut kankaat.

Edes arkisen kankaan erikoinen nimi ei saanut suomalaisia solmuun sen edessä. Nimen alkuperästä on parikin eri versiota. Joidenkin mielestä kangas sai nimensä englantilaisen Brittanyn Quingannpin kaupungin tai jaavankielisen sanan Gigganin mukaan.

– Tietosanakirjan mukaan nimi tulee malaijinkielen sanasta Genggang, joka tarkoittaa raidallista ja sittemmin ranskankielisestä sanasta Guingan. Forssassa nimi vääntyi kinkhamiksi, Järvenpää kertoo.

Brigitte Bardot keimaili harvoin esiliinassa, mutta Suomessa ginghamessu kuului joka kodin varustukseen. Essu oli tyköistuvia kesämekkoja arkisempi asia, mutta sitä pidettiin kiinteänä osana naisen elämää. Essu ilmensi naisen huolehtivaisuutta, kodin puhtautta ja tietenkin emännän ahkeruutta.

– Esiliina oli tietenkin myös käytännöllinen aikana, jolloin pyykinpesu oli työlästä, eikä vaatteita voitu pestä yhtä usein kuin nykyään. Ihmisillä oli vähän vaatteita ja esiliina oli omiaan suojaamaan niitä. Naisilla oli monenlaisia essuja: arkisiin töitä varten peittävä ja vieraiden vastaanottamista varten sievä ja koristeltu puoliessu.

Pesukoneet syrjäyttivät essut

Vaikka esiliinaa onkin käytetty Suomessa rautakaudelta asti, koki vaate suurimman murroksensa juuri 50- ja 60-lukujen vaihteessa. Pyykinpesu helpottui, eikä vaatteita tarvinnut enää suojella. Samaan aikaan ihmisten tulotaso nousi ja vaatteita voitiin ostaa entistä enemmän. Suomi alkoi siirtyä kertakäyttökulttuuriin, eikä vaatteiden tarvinnut olla enää pitkäikäisiä ja kestäviä.

Esiliinan taru alkoi hiipua 60-luvulla. Esiliinoja käyttivät ennen kaikkea vanhat naiset. Sirpa Järvenpäällä on vieläkin tallella oman mummonsa siniruutuinen ginghamessu. Pienen mummon essu on tarkasti säästössä, mutta ei istu lapsenlapsen päälle. Järvenpää onkin jo pitkään haaveillut tekevänsä itselleen samanlaisen ginghamessun, mutta vielä on haave jäänyt toteutumatta.

– Ginghamia ei enää kertakaikkiaan valmisteta missään. Välillä se on tullut hetkeksi retron myötä muotiin, mutta ei kangasta tehdä enää teollisesti.
Järvenpää onkin saanut tyydyttää essu- ja gingham-kaipaustaan Forssan museon yhteydessä olevissa Finlaysonin tekstiilikokoelmissa, joiden kangasnäytteet ovat todella kauniita. Esiliina ei ole kuitenkaan vielä tyystin kuollut ja kuopattu, sillä käyttöä vielä vaikkapa ravintoloiden keittiöissä, mutta naisten arkeen essu ei enää kuulu.

– Esiliinaa ja siihen kuuluvaa kangasta tarvitaan edelleen. Nyt, kun arjen historia on alkanut kiinnostaa entistä enemmän, viriää Suomessakin toivottavasti tutkimus, joka ottaisi mukaan myös esiliinan.