Uutiset

Pesukone sytytti uhkaavan tulipalon Hauholla

Alkoholia nauttineen hauholaismiehen pyykinpesu oli saada kohtalokkaan päätöksen sunnuntai-iltapäivänä puoli viiden aikaan, kun vanhahko pesukone syttyi ilmiliekkeihin toistaiseksi tuntemattomasta syystä.

Hälytyksen teki viisihuoneistoisen talon toisessa päädyssä asuva naapuri, joka huomasi ikkunasta tulevan savun. Rakennuksessa ei ollut palohetkellä muita ihmisiä hauholaismiehen ja palon huomanneen naapurin lisäksi. Tästä varmistuakseen palokunta joutui kuitenkin murtamaan kolmen asunnon oven.

Naapurin mukaan pesukoneesta löivät pahimmillaan puolitoistametriset liekit. Lieskat tukahtuivat ennen palokunnan tuloa, mutta palokunta joutui vielä myöhemmin sammuttamaan laitteessa syttyneen uuden palon.

Hauholaismies kuljetettiin sairaalahoitoon, koska hän ehti hengittää savua ja sai käteensä pienen palovamman. Puurakenteinen talo selvisi savu- ja nokivahingoilla. Päivystävän palomestarin Tero Haapalan mukaan palossa oli aineksia paljon pahempaan. (HäSa)

Päivän lehti

6.4.2020