Uutiset

Petri Keinonen jatkaa valitsemallaan tiellä

Hämeenlinnalainen lauluntekijä ja muusikko Petri Keinonen uppoutuu edelleen Kantelettareen. Häneltä ilmestyy ilmestyy syyskuussa uusi levy juurevia lauluja Kantelettaren kansanrunoihin.

Levy Armahan kulku julkistetaan Verkatehtaalla 14. syyskuuta.
Armahan kulku on jatkoa vuosi sitten ilmestyneelle levylle Merille lähtevä, joka sai hyvät arviot ja runsaan radiosoiton.

– Laulut ovat syntyneet runojen ehdoilla. Runot ovat 1800-luvun ihmisten kokemuksia aidosti ja vilpittömästi kerrottuina. Ne uppoavat minuun henkilökohtaisella tasolla ja tuntuvat täysin ajankohtaisilta, Keinonen kertoo.

Uudella levyllä Keinonen soittaa itse useita instrumentteja. Mukana on myös Heikki Kangasniemi, Esa Fagerholm, Kati Kotilainen, Jukka Pitkänen, Kalle Penttilä, Jussi Harju, Marko Aarnio ja Jussi Keinonen.

Levy on saatavissa 14. syyskuuta lähtien. (HäSa)