Uutiset

Peukut pystyyn, ettei Lordi voita

Neljäskymmenes kerta ehkä toden sanoo, nimittäin Eurovision laulukilpailuissa. Lordi teki sen, mikä Veikkauksessa tiedettiin todeksi jo kauan sitten ja eteni euroviisujen finaaliin.

Kuluva viikonloppu antaa melko surullisen kuvan suomalaisten kiinnostuksenkohteista. Jos euroviisujen kaltainen hömppäveisutapahtuma ja saa ihmiset sekaisin, ei voi muuta kuin huokaista syvään.

Erään iltapäivälehden kolumnissa hehkutettiin yhtä jännittynyttä tunnelmaa kuin euroviisujen alla koetun viimeksi ennen presidentin vaalien ensimmäistä kierrosta.

Jos kirjoittajalla ei toteamuksessaan ollut piilevää ironiaa ja otaksuma on vielä paikkansapitävä, ovat asiat todella huonosti.

Suomen sijoitus viisukisoissa on tänä vuonna paras ainakin neljään vuoteen. Ja vaikka Lordi jäisikin finaalin pahnanpohjimmaiseksi, on se voittanut ainakin yhden tärkeän kilpailun. Kilpailun huomiosta ja julkisuudesta.

Ei liene montakaan päivää mennyt etteikö Lordi olisi ollut otsikoissa kotimaassamme ja uutiskynnys on ylittynyt useaan otteeseen jopa rapakon takana.

Vaikka Lordin räväkkyyttä ja ulkoasua onkin kauhisteltu, ei Suomen esiintyjä tainnut tämänvuotisissa viisukilpailuissa olla edes pahin ylilyönti.

Vai mitä mieltä olette Liettuasta, jonka esityksessä lavalla heiluvat pukumiehet uhosivat voittavansa nämä kilpailut? Jos semifinaalit menivät ohi, laulaa pukuköörikin finaalilavalla tänä iltana.

Tuskin menee kauankaan siihen, että loputkin maat saavat jutun jujusta kiinni ja lavalle marssitetaan toinen toistaan – miten sen nyt sanoisi kauniisti – huomiotaherättävämpiä esiintyjiä.

Silloin lienee viisukilpailujen loppukin lähellä. Tai ainakin nimen voi vaihtaa Eurovision laulukilpailuista Eurovision komediakilpailuksi.

Euroviisujen laulukilpailu on kokenut pahan inflaation ja jäänyt vuosien kuluessa kehityksen jalkoihin.

Kilpailujen alkuperäinen tarkoitus tuoda Euroopan eri maat ja kulttuurit lähemmäksi toisiaan on toteutunut – ainakin jos kulttuureita arvioidaan niiden euroviisuedustajien perusteella.

Euroopan kulttuurit näyttäytyvät viisuissa yhdenmukaisempina kuin missään. Maiden edustajat ovat joko siloposkisia tenoreita tai paljasrintaisia sopraanoja.

Enää moneen vuoteen ei kisoissa ole ollut kyse maan omasta kulttuurista tai esiintyjän laulutaidosta. Se onneksi ymmärrettiin Suomessakin tänä vuonna.

Suomen karsinnoissa Lordille pahimman vastuksen antanut Tomi Metsäketo tuskin olisi edennyt edes finaaliin asti oli hänellä miten hurmaava ääni tahansa.

Mutta toivotaan nyt kuitenkin, että Lordi ei sentään voita kisoja. Yleisradiolla taitavat rahat puhua ryssää ilman ensi vuoden viisukisojen järjestämistäkin.

teresa.kauppila@hameensanomat.fi

Päivän lehti

31.5.2020