Uutiset

Phnom Penh tyhjeni kolmessa päivässä

Pol Potin hirmuhallinto palautti Kambodžan kivikauteen 40 vuotta sitten. Rahat poltettiin, yliopistot ja sairaalat lakkautettiin ja koulut muutettiin vankiloiksi. Punakhmerit tappoivat miljoonia kambodžalaisia teloittamalla, kiduttamalla ja näännyttämällä nälkään. Kansainväliset ja kambodžalaiset tuomarit tuomitsevat nyt yhdessä näitä tekoja sotarikostuomioistuimessa.
 
Huhtikuun 17. päivän aamu vuonna 1975 valkeni Kambodžan pääkaupungissa Phnom Penhissä aurinkoisena. Kaduilla kävi vilske, kun kaupunkilaiset kiiruhtivat katukeittiöihin nuudeliaamiaiselle ja teelle ennen töitä. Lapset leikkivät jalkakäytävillä ja kauppiaat availivat kojujaan. Päivästä tulisi helteinen.
 
Ihmiset eivät edes pahimmissa painajaisissaan voineet aavistaa, että kolmen päivän päästä Phnom Penh olisi tyhjä aavekaupunki. Kaksi miljoonaa asukasta olisi häädetty kodeistaan kohti tuntematonta määränpäätä, joka useimmille tarkoitti kidutusta ja kuolemaa.
 
Iltapäivällä Phnom Penhin laidoilta kantautui jyrinää, joka nopeasti läheni keskustaa. Raskaat kuorma-autot valtasivat kadut. Kuormureiden lavalla seisoi vieri vieressä miehiä mustissa vaatteissa, punainen huivi vyötäröllä. Miehet olivat hyvin nuoria ja laihoja, osa vielä lapsia. Kaikki kantoivat asetta.
 
Väki ryntäsi ulos kaupoista ja keittiöistä. Kadut täyttyivät riemuitsevista kaupunkilaisista. Viisi vuotta jatkunut sisällissota oli päättynyt. 
 
Pol Potin sissiarmeija, punakhmerit, oli noussut valtaan.
 
Hurraavat väkijoukot eivät tienneet, että tappaminen oli alkanut.
 
Riemu vaihtui nopeasti hätäännykseksi ja kaaokseksi. Sotilaat kuuluttivat kaiuttimilla, että USA:n koneet olivat tulossa pommittamaan Phnom Penhiä. Kaikkien piti paeta maaseudulle.
 
Kaupunki oli tyhjennettävä kolmessa päivässä. Phnom Penh kiehui kuin jättiläismäinen painekattila.
Kolmen päivän päästä voitte palata kotiin, sotilaat valehtelivat.
 
Pol Potin johtama Kambodžan kommunistinen puolue oli vaivihkaa koonnut salaista armeijaansa jo prinssi Norodom Sihanoukin johtaessa kuningaskuntaa. Sihanoukin hallintoa pidettiin korruptoituneena sortovaltana, jossa rikkaat rikastuivat ja köyhät köyhtyivät.
 
Vuonna 1970 kenraali Lon Nolin armeija syrjäytti Sihanoukin, ja kuningaskunta julistettiin Khmerin tasavallaksi. Mutta mikään ei muuttunut. Korruptio kukoisti ja rahat menivät vallanpitäjien taskuihin.
Neljäkymmentä vuotta sitten, huhtikuun 7. päivänä, Lon Nolin hallitus antautui Phnom Penhiä piirittäneelle punakhmerien armeijalle.
 
Maa oli katastrofaalisessa tilassa. Pääkaupungin väkiluku oli paisunut monikertaiseksi pakolaistulvan myötä. Amerikkalaiset riisintoimitukset, joilla Phnom Penhiä oli ruokittu useita kuukausia ja estetty täysimittainen nälänhätä, olivat loppuneet. Liikenneyhteydet oli pommitettu hajalle.
 
Mutta hirvittävimmät ajat olivat vasta edessä. Pol Potin sotilaista suuri osa oli nuoria maatyöläisiä, työttömiä ja irtolaisia, joista monilla oli rikollinen tausta ja useimmilta puuttui koulutus. Monet olivat keskenkasvuisia lapsia. Tämän kirjavan joukon varassa Pol Pot alkoi toteuttaa suurta unelmaansa, utopistista agraariyhteiskuntaa.
 
Ultrakommunistisen puolueen vihollisia olivat erityisesti kaupunkilaiset, virkamiehet, munkit, lääkärit, hoitajat, taiteilijat, opiskelijat ja opettajat ja entisen hallinnon sotilaat. Kidutettavaksi ja teloitettavaksi saattoi joutua vain siksi, että käytti silmälaseja tai puhui vierasta kieltä tai iho oli vaaleampi kuin työläisillä.
 
Raha kiellettiin. Setelit kerättiin pois ja poltettiin. Kirjat kiellettiin, koulut ja yliopistot suljettiin, sairaaloiden toiminta lakkautettiin, länsimaiset tuontilääkkeet kiellettiin ja turvauduttiin kansanomaisiin parannuskeinoihin. Ihmisiä menehtyi malariaan ja kulkutauteihin.
 
Phnom Penhin ja muiden kaupunkien väki pakotettiin maaseudun kolhooseille viljelemään riisiä ja rakentamaan patoja. Kaikkien piti pukeutua samanlaisiin mustiin puuvillahousuihin ja paitoihin. Naisten hiukset leikattiin lyhyiksi. Juhlapyhät poistettiin.
 
Työviikko oli kymmenpäiväinen. Yhdestoista päivä käytettiin poliittiseen koulutukseen. Sotilaat hakivat työleireiltä päivittäin ihmisiä kuulusteluihin. Useimmat katosivat sille tielle. Ankaran työnteon ja ravinnon puutteen uuvuttamia ihmisiä menehtyi sankoin joukoin nälkään ja tauteihin.
 
Tappaminen oli niin totaalista, että peräti 60 prosenttia Kambodžan nykyisestä väestöstä on syntynyt kansanmurhan jälkeen.
 
Meas Sokha, 56, oli kuudentoista, kun hän joutui todistamaan yhtä aikamme julmimmista kansanmurhista.
 
Meas Sokha, hänen äitinsä, sisarensa ja perheen parin kuukauden ikäinen vauva, oli haettu yöllä kuorma-autolla pahamaineiseen Kraing Ta Chanin vankilaan kesäkuussa 1976, kun Pol Pot oli hallinnut maata vuoden. Isä oli pidätetty jo aikaisemmin.
 
Vankila sijaitsi Takeon maakunnassa Phnom Penhistä etelään. Samanlaisia vankiloita, joita kutsuttiin ”security officeiksi”, oli avattu noin 200 eri puolille maata.
 
Meas Sokhalle kerrottiin, että hänen isänsä oli edellisenä päivänä teloitettu, koska hän oli toiminut syrjäytetyn hallinnon aikana kyläpäällikkönä. Äiti ja vanhempi sisar kahlittiin pidätyssellissä raskaissa käsi- ja jalkarautoissa paljaalle lattialle muiden vankien viereen. Vauva laitettiin äidin vatsalle. Kaikki yli kymmenvuotiaat lapset joutuivat rautoihin.
 
Vangit makasivat kahleissa yötä päivää. Vain työhön nimetyt vangit päästettiin päivisin kahleista. Liikkua ei saanut, eikä puhua.
 
Itkeminen oli kielletty. Vartija sivalsi ruoskalla niitä, jotka eivät totelleet.
 
Käymälää ei ollut. Sen virkaa toimitti öisin kookospähkinän kuori, jota kierrätettiin vangilta toiselle, rivin päästä päähän. Sama kookospähkinän kuori kiersi usein myös juoma-astiana.
 
Meas Sokha ei joutunut rautoihin, koska hänet oli komennettu pellolle paimentamaan vesipuhveleita. Kuukauden kuluttua Sokha oli nähnyt ja kuullut kaikki hirvittävimmät julmuudet, mitä Kraing Ta Chanissa tapahtui.
 
Viidenkymmenen metrin päässä pidätysselleistä oli matalilla aidoilla rajattu katos, jota kutsuttiin kuulusteluhuoneeksi. Menetelmät olivat niin raakoja, että kuulustelu päättyi usein vangin vakavaan vammautumiseen tai kuolemaan. Pidätysselleissä kuoli keskimäärin 1–3 vankia päivässä nälkään, tauteihin tai kidutuksen seurauksena. Toiset vangit määrättiin korjaamaan ruumiit.
 
Kuulusteluja ja kidutuksia oli joka päivä, ja ne kestivät useita tunteja. Kuulusteluissa vankeja tukahdutettiin muovipusseilla, hakattiin raipoilla ja bambukepeillä, murjottiin kasvoja pihdeillä ja teräaseilla, käytettiin syövyttävää happoa ja jaloista riiputtamista. Joissakin vankiloissa käytettiin skorpioneja.
 
Vangin tuli tunnustaa olevansa milloin CIA:n, milloin KGB:n agentti tai muu vihollinen. Jos vanki ei tunnustanut, kuulustelut jatkuivat. Jos tunnusti, joutui teloitettavaksi.
 
Teloitusmääräykset tulivat vankilan johdolle ylemmältä tasolta. Vangit kaivoivat joukkohautoja joka päivä, tarpeen mukaan 2–3 päivässä, vankitovereilleen ja usein myös itselleen.
 
Kuulustelu- ja teloitusmenetelmät oli laadittu ylemmillä tasoilla, ja ne olivat samat kaikissa vankiloissa. Kuri oli kova myös vartijoille. Jos vartija ei totellut ylhäältä annettuja määräyksiä, hänet pidätettiin ja teloitettiin.
 
Jos vangilla oli pieniä lapsia, teloitusmääräyksessä heidät määrättiin ”siivottaviksi”. Se tarkoitti tappamista, joka yleensä tapahtui tarttumalla lasta jaloista ja murskaamalla kallo puunrunkoa vasten.
 
Meas Sokha kertoi Kambodžan kansainvälisessä sotarikostuomioistuimessa, että teloitukset alkoivat yleensä iltapäivällä kello 14 ja jatkuivat kello 17:ään, mutta ruuhka-aikoina teloitukset saattoivat jatkua iltakahdeksaan saakka.
 
Puihin kiinnitetyistä kaiuttimista soitettiin teloitusten aikana kovaäänistä musiikkia häivyttämään uhrien huutoa ja vaikerrusta.
 
Punakhmerien hallinnon kaaduttua vuonna 1979 osa Kraing Ta Chanin joukkohaudoista avattiin. Niistä löytyi 10 041 ihmisen pääkalloa. Osa haudoista jätettiin koskematta. Todellinen uhrimäärä nousi tutkijoiden mukaan ainakin 15 000:een.
 
Samanlaisia joukkohautoja on Kambodžassa kaikkialla. Phnom Penhin keskustassa sijaitsevan Tuol Slengin kuulusteluvankilassa S-21:ssä kuoli punakhmerien hallinnon aikana 14 700 pidätettyä. Tuol Sleng toimii nykyisin kansanmurhamuseona.
 
Choeung Ekin ”Killing Fields” 15 kilometrin päässä Phnom Penhistä on myös paikka, jossa matkailijoita käy tasaisena virtana hiljentymässä kansanmurhan uhrien muistomerkillä ja kuoleman kentillä, joiden joukkohaudoissa on yli 20 000 uhria.
 
Battambangin maakunnassa, pienessä O-korkin kylässä, asuu 81-vuotias Ao An, entinen kommunistisen puolueen maakuntasihteeri, jonka syytetään tapattaneen 140 000 kambodžalaista. Mies elää kylässä vapaana ja kävi viime viikolla kuulemassa kansainvälisen rikostuomioistuimen syytteen. Hän ei ole omasta mielestään tehnyt mitään väärää eikä aio saapua oikeuteen.
 
Kyläläiset ovat enimmäkseen kouluttamatonta nuorta väkeä, joka on kasvatettu kunnioittamaan vanhuksia. Heidän mielestään menneet pitäisi painaa villaisella ja jättää ”kiltti vanhus” rauhaan.
Kansanmurhan uhrien kokonaismäärästä on esitetty vaihtelevia lukuja. Heitä oli kahdesta kolmeen miljoonaa, mutta tarkkaa lukumäärää ei pystytä koskaan selvittämään.
 
Vuokko Pentzin
 
Kirjoittaja on vapaa toimittaja, joka asuu Phnom Penhissä, Kambodžassa.

Asiasanat

Päivän lehti

7.4.2020