Uutiset

Pienistä ärsyttävistä asioista syntyy messevä riita

Nuppi on punaisena ja suusta tulee ärräpäitä. Ottaa päähän!
Sappi kiehuu siitä, että liikenteessä on pelkkiä tolloja, sähköposti reistailee tai ystävä on joka kerta tapaamisesta puolituntia myöhässä. Mieskin jättää aina vaatteensa lattioille lojumaan. On se niin kovaa.

Kun joku asia ottaa tarpeeksi pannuun, asialle tulee usein tehtyä jotakin. Toisaalta taas ihmissuhteissa ärsyttäville asioille ei aina mahda mitään. Tai sitten pikkuasioista nalkuttaminen nousee päärooliin.

Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan perheasiainneuvottelukeskuksen johtaja Päivi Kähkönen sanoo, että pikkuasioihin takertuminen on erittäin tuttua.

– Nykyään ihmiset ovat kiireisiä ja väsyneitä. Se aiheuttaa sitä, että parisuhteessa tartutaan pieniin asioihin. Yleensä
mitättömistä asioista saa alkunsa iso riita.

Kähkösen mukaan usein pienistä asioista nalkuttamisen ja ärsyttämisen taustalla on jokin isompi asia, josta parisuhteessa pitäisi puhua. Asiat voivat kuitenkin olla niin vaikeita tai kipeitä, että niitä on vaikea ottaa esille.

Turhautumista puretaan pieniin asioihin tarttumalla.

– Jos toisessa pikku asiat ärsyttävät todella paljon, kannattaa miettiä, mitä taustalla piilee, neuvoo Kähkönen.

Usein taustalla on pettymyksiä ja turhautumista.

Aina kuitenkaan ärsytyksen taustalla ei ole perustavanlaatuisia ongelmia.

– Joskus toisen tavoille ei löydy suvaitsevaisuutta. Mutta onhan se niin, että jos yhteys kumppaniin on olemassa, pienet asiat eivät niin ota päähän. (HäSa)