Uutiset

Piilonsuon uumenista paljastui runsas turve-esiintymä

Geologian tutkimuskeskus GTK tutkii ja kartoittaa Janakkalan, Hattulan ja Hauhon soita tämän kesän. Tutkimukset liittyvät koko maan turvevarojen kartoitukseen, jonka rahoittaa maa- ja metsätalousministeriö.

Keskiviikkona kahden hengen ryhmä perehtyi Tervakosken Piilonsuon turvepitoisuuteen, joka todettiin suureksi. Tutkimuksia tekevän geologi Timo Suomen mukaan tietoa turpeen määrästä ja laadusta voidaan hyödyntää moniin eri tarkoituksiin.

– Tiedoista on apua sekä turvetuotannon että suojelu- ja virkistysalueiden suunnittelussa. Hyötyä on myös maanomistajille, sillä turve määrittää pitkälti suon arvon, Suomi kertoo.

Turvekartoitukset aloitettiin Suomessa sotien jälkeen, kun polttoaineesta oli huutava pula.

Kanta-Hämeessä tutkittavaa suoalaa on noin 3000 hehtaaria, josta kaksi kolmasosaa sijaitsee Janakkalassa. Alueen suot ovat pääosin rämettä, jonka sisältämä turve soveltuu hyvin polttamiseen. (HäSa)