fbpx
Uutiset

Piiri pieni pyörii, ehdokkaat siinä hyörii

Lehdessä luki, että pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) on siirtynyt juohevasti EU-puheenjohtajuuden vaatimasta tumma puku ja kravatti -kaudesta villapaitakauteen. Ja toden totta, ensin hän esiintyi viikolla useissa yhteyksissä ruskeassa villapaidassa ja viikonvaihteessa pääministeri tuli kameroiden eteen sinertävässä kotoisessa villapaidassa, kun toimittajat olivat kovat kaulassa.

Tämä enteilee vaalien lähestymistä. Lentokentiltä kokouspalatseihin kiitävästä pukumiehestä on taas tullut kotoisa nurmijärveläinen villapaitaisä.

Sekin ihme on jo luettu lehdestä, että pääministeri “avautuu” naisasioistaan. Hän on pyörtänyt aiemmat puheensa ja on esittänyt julkisuudessa oman näkemyksensä kohuerostaan. Se ei kuulemma tapahtunut tekstiviestillä vaan pitkän autossa käydyn keskustelun päätteeksi. Sitä ne vaalit teettävät, tulee selitysten paikka.

Mielenkiintoista nähdä, kääntyykö kuukaudesta toiseen kaikilla foorumeilla avautuva ex-tyttöystävä vielä Matti Vanhasen voitoksi ennen vaaleja. Eihän miestä voi kuin sääliä. Ex-tyttis on jo esitellyt vaatekaappinsakin kaikelle kansalle ja tyttöystävän poika on todistanut, että Vanhasen seura jäykisti äidin.

Matti Vanhasella on muitakin huolia kuin ex-tyttöystävä, nimittäin ex-pääministeri Anneli Jäätteenmäki (kesk.), joka on taas saanut ison vaihteen päälle. Naisten- ja iltalehtijulkisuutta on Jäätteenmäelle suotu viime kuukausina niin runsaasti, että olisi voinut lyödä vetoa hänen eduskuntavaaliehdokkuudestaan.

Ehkä viime metreillä kuitenkin iski aiheellinen pelko siitä, että viime vaalien jälkeiset tapahtumat kaivetaan taas tikun nokkaan. Demarit eivät mitenkään olisi pystyneet vastustamaan kiusausta. Varsinkin, kun Jäätteenmäki on itse kaivellut asian valmiiksi naftaliinista syyttelemällä puheenjohtaja Eero Heinäluomaa ja muita demareita tapahtumien kulusta.

Saa nähdä, kuinka onnistunut veto oli testamentata viime vaalien äänet pääministeri Vanhasen ex-puolisolle Merja Vanhaselle (kesk.). Miksei Mari Kiviniemelle (kesk.), joka pelaa uhkapeliä jättämällä oman turvallisen Vaasan vaalipiirinsä, josta läpimeno olisi lähes varma.

Jäikö paljon hampaankoloon oman puolueen kellokkaita vastaan viime vaalien jälkeisistä skandaalikuvioista? Jäätteenmäki ei ole koskaan isommin perustellut tekemisiään.

Eikö ole äänestäjän aliarvioimista, että hänen oletetaan odottavan äänestysohjeita? Voihan Merja Vanhanen tosin saada naisväeltä sääliääniä. Se kuitenkin taisi olla hän, joka pakeni avioliitosta, kun joutuminen pääministerin puolisoksi uhkasi sulkea hänet kultaiseen häkkiin. Niin ei pitänyt käydä. Se tuli yllättäen ja tilaamatta.

Merja Vanhasen lähtö eduskuntavaaliehdokkaaksi tuli yllätyksenä. Miksi julkisuutta kaihtava ex-puoliso lähti ehdolle? Nyt vielä uhkaa vaara päästä eduskuntaan ja sitten julkisuudelle ei enää tule loppua.

Puuttuu enää, että myös pääministerin ex-tyttöystävä lähtee jonkin puolueen ehdokkaaksi vaaleihin. Tuskin kumminkaan keskustan.

hanna.antila-andersson@hameensanomat.fi

Menot