Kolumnit Uutiset

Piirtoheittimistä älykkäisiin luokkahuoneisiin

Kesän myöhäinen alkaminen osui koululaisten kannalta pahaan saumaan, sillä Hämeenlinnassakin opinahjot avaavat huomenna ovensa lomakauden jälkeen.

Akkujaan ladanneiden oppilaiden lisäksi aiempaa älykkäämpiä ovat myös luokkahuoneet, joissa tabletit ja miniläppärit vuosi vuodelta lisääntyvät. Oppimateriaalejakin tarjotaan jatkuvasti enemmän sähköisessä muodossa.

Omat peruskouluvuoteni ulottuvat aikaan, jolloin piirtoheittimet olivat vielä kova sana ja tietokoneet vasta tekivät kunnolla tuloaan opetuskäyttöön.

Microsoftin perusohjelmien lisäksi ATK-luokassa tutuiksi tulivat opetuspelit, joita käytettiin varsinkin kielten ja matematiikan opiskeluun.

Sen aikaisissa ohjelmistoissa ei varsinaisesti ollut hurraamista, ja niiden käyttö tuntui usein päälleliimatulta.

Oppilaille tietokonetunti oli mukava hengähdystauko – parinkymmenen minuutin ”opiskelun” jälkeen loppuaika taottiin kaveria maanrakoon Aapelin minigolfissa.

Ei ollut ihme, että osa opettajista piti koneita leluina ja suhtautui niiden opetuskäyttöön avoimen negatiivisesti.

Jostain oli kuitenkin aloitettava. Reilussa 10 vuodessa kannettavista tietokoneista ja tableteista on tullut jo melkein korvaamattomia apuvälineitä monelle opiskelijalle.

Teknologian lisääntymisestä kouluissa ei olekaan enää jaksettu kohkata samalla tarmolla kuin vielä joitain vuosia sitten, jolloin saatettiin luulla, että aapiset katoavat ja uusia vempaimia käytetään jatkossa jokaisella oppitunnilla.

Laitteita löytyy jo ala-asteikäisiltä omasta takaa, joten suurin uutuudenviehätys niiden käytöstä lienee karissut. Ohjelmistojen lisäksi myös opettajien ja oppilaiden taidot ovat kehittyneet ja ylimääräinen säätäminen vähentynyt.

Koealueiden ja taulumuistiinpanojen ulkoaopettelu ja tiedon oksentaminen koepaperille onnistuvat toki yhä, mutta nykyisellä informaatiotulvan aikakaudella pelkkää muistamista hyödyllisempiä ovat muut taidot.

Kun tietoa on saatavilla nopeasti ja valtavasta määrästä lähteitä, oma kriittinen ajattelu sekä tiedon hakeminen, valikointi ja soveltaminen käytäntöön ovat aiempaa tärkeämpiä, ja korostuvat jatko-opinnoissa ja monella työelämän alalla.

Tabletit, läppärit ja sähköiset materiaalit ainakin antavat mahdollisuuden tällaisten taitojen kehittämiseen, vaikka mitään kouluopetuksen Graalin maljoja ne eivät olekaan.

Päivän lehti

3.4.2020