Uutiset

Pikkupiha kodin komistukseksi

– Ylhäältä parvekkeelta pihaa katsellessa tuli mieleen ympyrä. Lähdin suunnittelemaan rivitalon pihaa ympyrän ympärille. Neliömäinen pihanurmi sai muuttua ympyräksi, jonka kaareville laitamille ryhmittelin kasvit.

Lepaalta valmistunut suunnitteluhortonomi amk Niko Blomberg kuvaa oman rivitalopihansa muodonmuutosta. Pihalla oli tavanomainen kituva, nelikulmainen nurmikko, jonka keskellä nökötti koristeomenapuu. Nurmi rajautui puiseen terassiin, kukkapenkkiin, asfalttitiehen ja vielä varastorakennukseen.

Hortonomi hermostui taistelemaan ruohonleikkurin kanssa ja päätti suunnitella selkeän ja helppohoitoisen, mutta näyttävän pihan.

Tavoitteena oli ratkaista pihan ongelmat. Terassin ja nurmen väliin oli saatava selkeä väli, omenapuu oli siirrettävä pois nurmelta, kesällä paahteisen kuuman terassin edustalle oli valittava kuumuutta kestävät kasvit.

Niko Blomberg valitsi pyöreän nurmen ja terassin väliin suodatinkankaan ja hiekan päälle rakennetun kivikon. Nyrkinkokoisten kivien yli pääsee hyvin ruohonleikkurilla.

Naapuripihan kanssa yhteisen kurtturuusuaidan alle kaivettiin riittävän syvä multapenkki, jonka alle asennettiin suodatinkangas estämään rikkaruohojen leviämistä.

Varaston puoleiselle ympyränkehälle rakennettiin varaston ja kurtturuusujen nurkkaukseen hiekkamaasta kumpu, jolle istutettiin sinilaakakatajaa ja sammalleimua. Molemmat kestävät hyvin paahteista auringonpaistetta. Kukkapenkkiä jatkettiin pihatielle saakka ja sille siirrettiin koristeomenapuu ja istutettiin angervoja. Kaikki penkit katettiin kuorikkeella.

Terassin nurkalle sijoitettiin iso ruukku vaihtuvia kukkia varten. Keväällä purkissa kukkivat narsissit vaihdetaan kesäkukkiin ja lopulta syksyisiin kanerviin. Terassin ja naapuria rajoittavan puuaidanteen viereen perustettiin siperialaiselle viiniköynnökselle syvä ja ravinteikas multapenkki. Viiniköynnöstä leikellään, mutta sen annetaan vähin erin kasvaa köynnöstämään terassin päälle varjostamaan muuten paahteista oleskelupaikkaa.

– Tärkeintä on helppohoitoisuus. Siksi rakenteet pitää perustaa kunnolla. Käytin ammattilaislaatuista nurmireunusta, jonka tukeva pintaan jäävä reunus kestää isommankin leikkurin.
Kiveysten rajaamista varten käytetään laattareunaa myös alhaalta tukevaa mallia, joka estää reunan painumisen ja reunakivien irvistelyn.

Pohjatyöstä ei tingitä
Hyvä perustaminen edellyttää myös tukevan suodatinkankaan asentamista istutusten alle. Kangas ja reunus pitävät huolen, etteivät rikkaruohojen juuret pääse istutusten sekaan. Siemenistä itäviä rikkakasveja torjutaan kuorikekatteella.

Niko Blomberg neuvoo ottamaan oman pihan mullasta muutaman vuoden välein maanäytteitä. Analyysituloksen perusteella on helppo hoitaa nurmea ja istutuksia oikein. Näytteiden otto ei ole kallista.

Pihaa rakentavankin täytyy olla hankkimansa mullan kanssa tarkka. Multaa myydään lukemattomiin eri tarkoituksiin, jolloin ravinteet ja rakenne vaihtelevat. Parhaan tuloksen saa, kun tietää, millaista multaa kasvit tarvitsevat ja tilaa mullan kunkin istutuksen tarpeisiin.

– Jos vain kylvää nurmelle kalkkia, voi maa lopulta olla jopa liian emäksistä, jolloin kalkki vain lisää ongelmia.

Hortonomin rivitalonpihan kituva pihanurmi sai huolellisen käsittelyn ennen kuin varaston puoleinen ympyrän segmentti päästiin paikkauskylvämään. Vanha nurmi kärsii yleensä liian tiiviistä maasta, johon kosteus jää pinnalle ja toisaalta juuret eivät saa ilmaa. Pienellä rivitalonurmella on helppo kuohkeuttaa maata iskemällä talikolla nurmeen 10-15 sentin syvyisiä reikiä, mutta isommilla nurmikentillä helpointa on käyttää ammattilaisen apua.

– Nurmen ilmaaminen todella kannattaa. Parasta olisi, jos nurmeen saataisiin porattua reikiä. Sitten nurmelle ajetaan pinnalle pari senttiä hiekkaa, joka voidaan harjata reikiin.

Hiekka pitää juurakot ilmavina ja auttaa veden imeytymistä. Golfkentillä nurmi kylvetään maahan, jossa hiekan ja mullan suhde on peräti 80-20, mutta kotipihalla puolet voi olla humuspitoista multaa ja puolet hiekkaa.

Niko Blombergin perhe viihtyy nyt lämpimällä terassilla grillaamassa sillä pihatyöt antavat aikaa. Pikapuoliin alkavat pensaiden juurille tökätyt narsissit omia aikojaan keväisen kukintansa. Pihan hoidoksi riittää pensaiden reipas kevätleikkaus, satunnaisten rikkaruohojen nyppäääminen, kivikon puhaltaminen puhtaaksi ja nurmikon leikkuu. (HäSa)

Verkosta apua
taimivalintoihin

Hämeenlinna

Etkö tiedä, mitä pihallesi istuttaisit? Oletko epävarma valinnoistasi?
Apua voi etsiä esimerkiksi huhtikuussa avatulta Suomalainentaimi.fi -sivustolta. Sivujen tarkoituksena on helpottaa kasvivalintoja, antaa hoito-ohjeita ja esitellä ideoita oman pihan suunnitteluun. Tietojen haku on ilmaista.
Omien istutusten suunnittelun avuksi nettisivuilta löytyy tuoreita trendejä, vinkkejä ja käytännön ohjeita. Taimihankintoja suunnittelevat voivat hakuohjelman avulla etsiä lähialueensa myymälöitä ennen ostoksille lähtöä.
Sivut ovat Taimistonviljelijät ry:n ja Suomen Puutarhakauppiaat ry:n perustamat. Ajatuksena on tarjota suomalaisen taimitarhan kasvattamia taimia suomalaiselle kuluttajalle suomalaisessa puutarhamyymälässä.
Puutarhakauppiaat ja taimistoviljelijät päivittävät sisältöä jatkuvasti, jotta puutarhaharrastajilla olisi käytettävissään aina ajankohtaista kasvitietoa. (HäSa)

Linkkejä