Kolumnit Uutiset

Pikkusote pohjalaiseen tapaan

Kenties lomien loppumisesta ja sote-uudistuksen tervanjuonnista sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko (kok.) on äitynyt kovin takakireäksi. Sunnuntain Ilkassa hän pohjalaismuijan ärhäkkyydellä herätti kesäuneliaan kansakunnan vaatimalla sosiaaliturvaa vastikkeelliseksi.

Kuin salamaniskusta muutamat maripaitahumanistit ja kukkahattutädit kömpivät koloistaan parkumaan, ettei semmoinen uudistus kerta kaikkiaan käy laatuun. Jo pelkkä vaatimus ahdistaa sosiaaliluukun kanta-asiakkaita.

Niin varmasti ahdistaa ja saa ahdistaakin. Olisihan aivan hirveätä, jos kunta toisi polttopuut metrin halkoina, ei pätkittyinä ja pinottuna.

Kun ensimmäinen savu oli haihtunut, alkuviikosta monet asiantuntijat suhtautuivat ministerin aivoituksiin analyyttisen viileästi. He uskoivat siinä olevan myös toteuttamiskelpoisia aineksia.

Ministeri ei puhunut lämpikseen tai sattumalta. Hän tietää tasan tarkkaan, että moni kansalainen alkaa kypsyä laitosvanhusten kiintiövaippoihin ja terveyskeskusten epätoivoisiin jonoihin. Samaan aikaan terveet ja työkykyiset vempuloivat joutilaina.

Aika monen mieleen tulee ilman suuria ponnistuksia muutama yli puolenpäivän makoileva jonipetteri, vanhempiensa turvissa siipeilevä ja etsivältä nuorisotyöltä karkuun päässyt jolppi.

Häneltä koulut ovat niin ja näin, intti yököttää eikä maailmassa ole sellaista työtä, mikä pätkääkään huvittaisi. Monella syrjäytyminenkin on jo hyvällä alulla. Näitä hemmoja Risikkokin tarkoitti, ja on porukassa likkojakin.

On väärin, kohtuutonta ja valheellista niputtaa kaikki toimeentulotukea saavat jonipettereiksi. Valtaosa käy luukulla tahtomattaan, työttömyyden, sairauden tai muusta syystä kurjan elämäntilanteen takia.

Heille yhteiskunnan tuki on viimesijainen keino selvitä eteenpäin, mutta näille vempuloille se on ensisijainen ja ainoa säännöllinen rahantulo.

Eikä ministeri heitä mihinkään pakkotyöhön määräisi, vaan perehtymään työelämään työpajoissa ja kunnan töissä, vaikka vanhuksia ulkoiluttaen. Sekin on kehittävämpää kuin uuninpankko.

Vaikka kunnan velvoitetöissä asianomaisen työmarkkinastatus ei ole huikea, parhaimmillaan se kuitenkin katkaisee joutenolon, opettaa säännöllisyyteen ja vastuunkantoon.

Mistäpä sitä etukäteen kukaan tietää, josko edes muutama ylettyisi elämänsyrjään kiinni ja alkaisi vastuulliseksi ihmiseksi.

Pieni osa porukasta on maailmansivu siipeillyt eikä heihin hyvinä aikoina juuri kiinnitetä huomiota. Vaurauden vuosina yleinen ja yhteiskunnallinen kantokyky kestää muutaman vapaamatkustajan, kuormasta syöjän. Ankeina aikoina tilanne ja äänenpainot muuttuvat niin oikealla, keskellä kuin vasemmallakin.

Ministeri Risikon ideoima pikkusote ei pelasta sote-uudistusta eikä seestytä sosiaalihuollon koko kuvaa, mutta se käy hyvästä yrityksestä rassata luutuneita asenteita, parhaimmillaan uuninpankkojakin.

Yhteiskunta ei yksinkertaisesti enää pysty niistämään jokaista nenää ja solmimaan kaikkien lenkkarin nauhoja.

Tarttis vähän ittekin koittaa, kukin saantonsa mukaan.

Päivän lehti

1.6.2020