Uutiset

Pikkutakkia metsästämässä

Idoli Ilkka Jääskeläisen repun sivutaskusta törröttää hiuslakkapullo. Ennen Idolsin semifinaaleja Jääskeläinen valitteli, ettei osaa laittaa hiuksiaan.

– Nyt siihen menee noin minsa, mies hymyilee.

Muukin on muuttunut kuin hiustenlaitto. Jääskeläisen motto: katso enemmän silmiin kuin peiliin on saanut viime viikkojen aikana kyytiä.

– Katson kyllä enemmän itse peiliin kuin ennen. Ulos ei voi enää vain lähteä. Ennen sillä ei ollut mitään väliä, minkä näköisenä tuolla liikkui.

Erityisesti pikkulikkojen pasmat sekoavat, kun Ilkka Jääskeläinen kulkee ohi – tosin vain hetkeksi. Sitten kehtaa jo tulla pyytämään nimmaria.

Kaunista ja tarttuvaa

Suomen uusi idoli on pitänyt finaalista lähtien lomaa hengaillen Tampereella ja Hämeenlinnassa. Tosin muutamia palavereita on pidetty levy-yhtön porukan kanssa ja suunniteltu, millaista musiikkia keväällä julkaistavalla levyllä on.

– Kauniille puolelle se menee. Tyyli on herkkää ja tarttuvaa, ei mitään rokkia.

Jääskeläinen vakuuttaa, että hän saa olla mukana päättämässä, mitä musiikkia levylle tulee. Haastetteluista ja konserteista
kuitenkin päättää levy-yhtiö.

– Se on helpottavaa, kun ei itse tarvitse kaikesta huolehtia ja päättää.

Vaikka moni on jo luullut, että Jääskeläinen on karistanut Hämeenlinnan lumet jaloistaan ja suunnannut pääkaupunkiseudulle, idoli asuu edelleen Hämeenlinnassa.

– Muutan sitten, kun saan hyvän kämpän. Ei tässä vielä mitään kiirettä ole, kun ei tarvitse olla joka päivä Helsingissä.

Housut pieneni

Tuore idoli on puhelias ja välitön. Etsiessään Venla-gaalaan puvuntakkia Jääskeläinen heittää, että pitäisiköhän ostaa koko puku – olisi sitten valmiina linnanjuhlia varten.

Mutta entä jos juhlia ei enää emännöi Halonen, joka on perinteisesti kutsunut musiikkiväkeä juhlimaan?

– No, oon mä Vanhasta ja Niinistöä kätellyt. Ehkä se auttaa, Jääskeläinen nauraa.

Mutta takaisin idolin arkeen.

– Ei tämä ole minua muuttanut. Sain vain ammatin ja työpaikan. Onko tää hyvä, Jääskeläinen kysäisee peilatessaan pikkutakkia.
Mutta mitä muuta kisasta jäi käteen kuin uusi työ ja levytyssopimus?

– Ainakin housukoko pieneni. Ennen ostin ihan liian isoja housuja. Sain tiimistä myös ystäviä, opin olemaan lavalla ja elämään julkisuudessa.

Hetken Jääskeläinen on hiljaa.

– En ennen osannut stressata mistään. Nyt osaan senkin.

HPK, Tappara vai Ilves?

Idols-stressin jälkeen kahden viikon loma on tehnyt hyvää. Idoli on syönyt, nukkunut, urheillut, nähnyt kavereita ja viettänyt aikaa perheen kanssa Tampereella. Lisäksi hän on kirjoittanut nimmareita.

-Pikkusisko lupailee ihan liikaa nimmareita. Yksi päivä se tuli koulusta ja sanoi, että pitäisi saada nimmarit 60 kaverille kouluun. Sanoin kyllä sitten, että nyt saa loppua, olen lomalla.

Idolin elämä on tuonut myös hämmennyksen hetkiä. Jääskeläistä on kosiskellut jo kolme jääkiekkojoukkuetta: HPK, Ilves ja Tappara. Jokainen joukkue haluaisi Jääskeläisen katsomaan matseja ja juttelemaan faneille.

– Veljeni Heikki neuvoi, että kannattaisin kaikkia hämäläisiä joukkueita. Tappara-faneillekin sanoin, että asun vielä Hämeenlinnassa, että kyllä se kerho taitaa olla ykkönen. Oli ne vähän hiljaisia, mutta Tapparan maalilaulu on ihan paras. Siitä ei pääse mihinkään. (HäSa)