Uutiset

Pimeän kaupan ilta virkistää keskusta-alueen

 

Hämeenlinnan keskustassa järjestetään tänään perjantaina poikkeuksellinen ”Pimeä kaupan ilta”. Käytännössä nimi pitää sisällään yritysten pidennetyt aukioloajat, liikkeiden omia tempauksia, erilaisia musiikki-, taikuri- ja tulishow-esityksiä kävelykatu Reskalla ja Verkatehtaan tuntumassa, sekä illan päättävän ilotulituksen Verkatehtaan rannassa kello 22. 
 
Iltatempauksen taustalla ovat alueen yrittäjät sekä Hämeenlinnan kaupunkikeskusyhdistys. Mukana on peräti satakunta yritystä keskustan alueelta, vain muutama yksittäinen toimija on jäänyt pois. Tapahtuma-alueena on keskusta Kaivokadulta Arvi Kariston kadulle, toisessa suunnassa Hallituskadulta Paasikiventielle sekä Verkatehdas. 
 
– Nyt kerätään myös kokemuksia tulevaisuutta varten. Yrittäjät ovat olleet erittäin aktiivisia. Jos saamme myönteistä palautetta, niin mikään ei estä järjestämästä vastaavia iltoja myös jatkossa, kaupunkikeskustayhdistyksen palvelupäällikkö Sari Hagemeier sanoo.
 
Keskustan yritykset järjestävät keskustassa muun muassa leikkimielisen liikesuunnistuksen. Reskalla on infoteltta, josta saa tiedot suunnistusreitille.
 
Kaikille avoimia ja maksuttomia esityksiä on Reskalla pitkin iltaa kello 18–22 välisenä aikana. Reskalla voi nähdä neljään eri otteeseen tulishow´n. Taikuriesityksiä on illan aikana sekä liikkeissä että kävelykadulla. Sibeliuskodissa on puolestaan museoesineiden pop up -myymälä.
 
Verkatehtaan alueella aukeaa kirppis kello 18, Kujaorkesteri aloittaa tuntia myöhemmin. Tulishow on Verkatehtaalla kello 20. Illan päättävät ilotulitus kello 22 sekä sitä seuraava tulishow ja taikuri Esko Tuovisen esitys. Suistoklubilla ohjelmaa riittää aamuyölle saakka.
 
Pimeä kaupan iltaan osallistuvat keskustassa toimivista yrityksistä seuraavat:
 
Aina Shop, Annan Kangas, Antikvaria Poppa Joe, Benetton, Cafe Hoffi, Cafe Kana, Cafe Kukko, Cafe Laurell Sibeliuksenkatu, Cafe Linna/Torikahvila, Cafe Vera, Catwalk, Citymarket Hämeensaari, Cumulus, DNA-kauppa, Dressman, Ecco Shop, Emilia-klubi, Finezza, Fresno, Gastropub Alex, Hattu & Sukka Desiree, Heikkilä Oy, Hemingway´s, Hesburger, Hennes & Mauritz, HiusHuuma, Huviretki, Hämeenlinnan Kuvapalvelu, Hätilän Turkis & Takki, Intersport, Kaivoparkki, KorttiNurkka, Kappahl, Kellokeskus Laine, KenkäOscar, Kirja & Idea, Kookenkä, Kultalinna, Kultajousi, Lahja & Sisustus Onni, Lammin Säästöpankki, Lukkopalvelu Pihalehto, LähiTapiola, McDonald´s Hämeensaari, Optikkoliike Mamas & Papas, Marimekko, Moda Laakso, Mulperipuu, Muoti-Sisko, Musti & Mirri, Neste K-Market Hämeensaari, Nicky & Nelli, Ninja, NP, Olutravintola Birger, Opteam, Optident, Osuuskunta Kide, 3-Tuotanto Oy, Paletti/Korttien Talo, Pekan Akvaario, Pentik, Pieni Waate-Kammari, Punnitse & Säästä, Raatikuva, Rantakasino, Rax, Rento Design, Ryytimaa, Seppälä, Sibeliuskoti, Siro, Sirpukka, Sisustustalo Lehmusto, S-Market Tavastila, SodaShop Design, Sokos, Sonera, Spirit, Suistoklubi, Suomalainen Kirjakauppa, The Body Shop, TopSport, TV-Sävel, Urheilulinna, Vapaa Valinta, Vauva.set, Valiomies, Veikkauspiste, Verkatehdas, Viialan Leipomo, Viola & Max, VVO, Wetterhoffin talo.