Uutiset

Pimeät katuvalot ovat rassanneet tänä syksynä janakkalalaisia

Janakkalassa on tänä syksynä ollut poikkeuksellisen pimeää. Osasyynä on vuoden alussa alkanut energiansäästökokeilu, jossa valot pidetään sammutettuina monilla alueilla puolenyön ja kello viiden välillä.

Lisäpimeyttä ovat aiheuttaneet erilaiset häiriöt. Erityisen paha tilanne oli Tervakosken Vipukorvessa, jossa pimeyttä jatkui kolmen viikon ajan, ennen kuin vian syy vihdoin selvisi.


Omakotiasukas katkaisi kaapelin

Vian aiheuttajaksi paljastui lopulta vahingoittunut katuvalokaapeli. Vahinko oli sattunut yksityisen kiinteistönomistajan teettämässä kaivutyössä.

-Ennen kuin tämä oli tiedossa, sulakkeita vaihdettiin yhä uudelleen, ja ne kärähtivät aina puolen tunnin päästä, kertoo Janakkalan vs. maanrakennuspäällikkö Pirjo Saartenkorpi.

Valituksia tuli tuolloin runsaasti, sillä pimeä alue oli melko laaja.

-Se käsitti Martintien, Silvantien ja Tietyntien. Alueelta kulkee lapsia kouluun.


Säästökokeilu saattaa jatkua

Vuoden alussa alkanut energiansäästökokeilu koskee kaikkia muita valaistuja alueita paitsi Turengin ja Tervakosken keskustoja ja taajamien läpi kulkevia isoja teitä. Kokeilun takia kuntaan on tullut kymmeniä valituksia.

Saartenkorpi ei pidä näiden valitusten määrää hirveän suurena, sillä katuvaloista valitetaan muutenkin ahkerasti. Suurin osa valituksista koskee viallisia lamppuja ja pylväitä.

Vuoden kestävästä säästökokeilusta päätettiin vuosi sitten, ja nyt olisi aika päättää, jatketaanko valojen sammuttelua vai palataanko siihen, että valot palavat hiljaisillakin alueilla myös öiseen aikaan.

Tekninen lautakunta päättää asiasta ensi viikolla. Kunnan kadunpito aikoo esittää, että valojen sammuttelua jatkettaisiin vielä nyt alkamassa oleva talvikausi.

-Valojen sammuttelua varten noin 50-60 katuvalokeskukseen asennettiin mekaaninen kello. Tuntuisi aika turhalta, jos tämä investointi olisi tehty vain yhtä talvea varten.

Investointi tuli maksamaan kunnalle 14 000 euroa. Valojen pimeänä pitämisestä kunnan arvioidaan saavan noin 30 000-40 000 euron säästöt vuodessa.


Tulevaisuuden uutta tekniikkaa

Janakkala uusii tulevina vuosina koko katuvalosysteeminsä. Oleellista on, että nykyisistä katuvalokeskuksista luovutaan. Keskuksia on yhteensä 91, kun mukaan lasketaan myös ulkoilualueiden valaistukset.

-Sen jälkeen koko systeemiä pystytään valvomaan ja häiriöitä voidaan korjailla tietokoneen avulla. Nykyään korjausmiehen on mentävä kuhunkin keskukseen erikseen.

Uusi systeemi ja uudet lamput mahdollistavat joillekin alueille myös katuvalojen himmentämismahdollisuuden.

-Valot olisivat himmeinä silloin kun kukaan ei kulje alueella. Jalankulkijan tai auton tullessa valot kirkastuisivat. Tämä säästäisi energiaa.


Kellovirheitä korjataan

Jonkin verran on tullut valituksia siitä, että valot sammuvatkin jo kello 23 eivätkä vasta puolenyön aikaan. Näin ei pitäisi tapahtua, ja jos tapahtuu, siitä kannattaa ilmoittaa kuntaan.

-Kello on väärin säädetty, jos valot sammuvat liian aikaisin. Meille kannattaa ilmoittaa, jos valojen sammumisessa tai syttymisessä on yli puolen tunnin virhe. Sellainen kyllä korjataan, Saartenkorpi lupaa.

Puoli tuntia on kuitenkin rajana, koska katuvalokeskusten mekaaniset kellot ovat epätarkkoja. Niitä ei saa toimimaan minuutilleen. (HäSa)

Katuvalohäiriöistä voi ilmoittaa Janakkalassa sähköpostiosoitteisiin pirjo.saartenkorpi@janakkala.fi tai mauri.lahtinen@janakkala.fi. Myös kunnan nettisivujen kautta voi antaa palautetta.

Ainakin pariin otteeseen Turengin päätietkin ovat olleet pimeinä syksyn aikana. Esimerkiksi 1. marraskuuta iso osa Turengintiestä ja Lammintiestä olivat pimeinä ennen yhtätoista illalla. Pääteiden kuuluisi kuitenkin olla valaistuna koko yön.

Jos päätiet pimenevät, syyvaihtoehtoja on kaksi.

-Kyse on joko ilkivallasta, tai sitten sähkökatkoksesta tai -piikistä. Hyvin lyhytkin sähkökatkos sammuttaa valot, sanoo kunnan vs. maanrakennuspäällikkö Pirjo Saartenkorpi.

Jos ilkivallantekijät ovat saaneet valot sammumaan hämäräkytkintä valaisemalla, valot syttyvät kyllä jonkin ajan päästä automaattisesti.

Samoin valot syttyvät automaattisesti sähkökatkoksen ja -piikin jälkeen.

-Mutta valot eivät syty hetkessä, sillä ne vaativat aikaa herätäkseen.

Taajamien läpi kulkevien maanteiden valaistus ja valaistuksen kunnossapito ovat Janakkalan kunnan vastuulla, vaikka kyse on valtion teistä.

-Tilanne on toistaiseksi tämä. Pyrimme tästä vastuusta kuitenkin eroon, Saartenkorpi sanoo.