Uutiset

Pinssejä Pohjanmaalta

Eteläpohjalainen Jalasjärven kunta suoritti tehoiskun kunnanjohtaja Antti Rantakokon johdolla Hämeenlinnaan.

Kunnan kutsusta Wetterhoffin ravintolaan tuli tuvan täydeltä Hämeenlinnan seudulla asuvia Jalasjärvellä syntyneitä ja heidän läheisiään. Tiettävästi paikalla oli myös joku peräseinäjokelaissyntyinen.

Jalasjärvi houkuttelee pohjalaissyntyistä väkeä paluumuuttajiksi, muutenkin kuin tilaisuudessa jaetuilla tuulimyllypinsseillä. Vastaava tilaisuus oli menestys myös Helsingissä.

Balettiopetus
puuttuu

Jalasjärvellä on Pirunpesän ja tuulimyllyjen lisäksi muitakin kouriintuntivia houkuttimia.

Projektipäällikkönä paluumuuttajia lakeuksille houkuttelevan Martti Peltomäen mukaan Jalasjärvellä kaikki palvelut ovat kohdallaan ja ”kaikki on halvempaa”.

Peltomäen vertauskohta oli totta puhuen lähinnä Helsinki, joten Hämeenlinnan seudun hintatasoon ero ei ole suinkaan yhtä raju.

Ihan kaikkea ei ole Jalasjärvelläkään.

– Balettiopetus puuttuu tällä kertaa kunnan palvelutarjonnasta, myönsi Peltomäki.

Yksiön saa
kymppitonnilla

Kunnan asuntosihteeri Tuula Kalmarin kertoma asumisen hinnasta Jalasjärvellä veti naamat vakaviksi. Yksiön saa pitäjästä kymppitonnilla!

Saunallinen rivitaloasuntokin irtoaa Jalasjokirannasta ja palveluiden ääreltä suorastaan pilkkahinnalla.

Vuokrat ovat halpoja ja kunta myy reilulla pelillä vuokra-asuntoja omistusasunnoiksi.

Kunnan ylläpitämässä mökkipörssissä on lisäksi tarjolla kaikkea autiotaloista uusiin omakotitaloihin.

Erityismaininnan ansaitsevat Jalasjärven kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelut. Hiihtämään pääsee, jos ei ihan kesät talvet, niin ainakin melkein. Ja jos sattuu olemaan lunta.

Musiikkielämä puolestaan on oikeasti maan ja maailmankuulua. Urkutaitelija Kalevi Kiviniemen johdolla kajahtaa loppukesästä Leevi Madetojan musiikki. Harvassa maalaispitäjässä on oma orkesteri. Jalasjärvellä on: Jalas Chamber.