Uutiset Helsinki

Ulkoministeriö kehottaa välttämään tarpeetonta matkustamista koko Italiaan – Kangasalla korona sulki koulun

Suomessa on todettu nyt 24 koronavirustartuntaa, tuorein tapaus on Varsinais-Suomesta. Sunnuntaina Pirkanmaan sairaanhoitopiiri kertoi, että 500 oppilaan yläkoulu suljetaan viikoksi laajan korona-altistuksen takia.
Pirkanmaalla Kangasalan kunnassa sijaitseva 500 oppilaan Pitkäjärven koulussa 90 oppilasta ja henkilökunnan jäsentä on altistunut koronavirukselle. Kuva: TIMO MARTTILA
Pirkanmaalla Kangasalan kunnassa sijaitseva 500 oppilaan Pitkäjärven koulussa 90 oppilasta ja henkilökunnan jäsentä on altistunut koronavirukselle. Kuva: TIMO MARTTILA

Ulkoministeriö laajensi sunnuntaina Pohjois-Italiaa koskevan matkustuskiellon koskemaan koko Italian aluetta. Ministeriön mukaan suosituksen tarkoitus on tukea Italian viranomaisten toimia epidemian leviämisen estämiseksi ja hillitsemiseksi.

Pirkanmaalla on suljettu 500 oppilaan yläkoulu kymmenien korona-altistusten vuoksi. Koronavirukselle on altistunut koulussa noin 90 oppilasta ja osa henkilökunnasta, tiedottaa Pirkanmaan sairaanhoitopiiri.

Altistus johtuu koulun henkilökuntaan kuuluvan henkilön koronatartunnasta. Kaikki altistuneet joutuvat karanteeniin.

– Henkilö on ollut keskiviikosta lähtien pois työstä. Hän voi hyvin ja on kotieristyksissä, kertoi osastonylilääkäri Jaana Syrjänen Tampereen yliopistollisesta sairaalasta (Tays).

Taysin mukaan oireiden alkamisen päivämäärä on epäselvä, josta syystä altistuneiksi lasketaan kaikki viime maanantaina ja tiistaina tartunnan saaneen henkilön lähellä olleet.

Kangasalan kunta kertoo järjestävänsä oppilaille opetuksen ensi viikon aikana etäopetuksena.

Myöhään illalla myös Helsingin kaupunki kertoi, että Lauttasaaressa joutuu alakoulusta karanteeniin 60 oppilasta ja henkilökunnan jäsentä. Karanteeni johtuu tartunnasta, joka on todettu sunnuntaina HUSissa.

Kyseessä on ilmeisesti 25. Suomessa todettu koronatapaus. HUS tai THL eivät ole ehtineet tiedottaa asiasta.

Myös vajaat 20 Tampereen yliopiston opiskelijaa on altistunut koronavirukselle. Altistus johtuu kahden opiskelijan koronatartunnasta. Tartunnat ovat peräisin Pohjois-Italiasta.

Yliopiston rehtori kertoi sunnuntaina, että sairastuneet ja altistuneet ovat karanteenissa.

– Tampereen yliopisto on korottanut jo aiemmin valmiutta koronaviruksen suhteen. Yliopisto ei ota vastaan vierailijoita epidemia-alueelta, ja jos sieltä tulee meille opiskelijoita, he ovat 14 päivää karanteenissa, ylipiston rehtori Mari Walls kertoi.

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri, Kangasalan kunta ja Tampereen yliopisto järjestivät asiasta sunnuntaina iltapäivällä tiedotustilaisuuden.

Sairaanhoitopiirin mukaan tilat, joissa altistukset ovat tapahtuneet, eivät ole tartuntavaarallisia.

Korona tarttuu parhaiten, kun yskiminen tai aivastaminen lennättää viruksia suun, nenän tai silmien limakalvoille. Tartunta voi tapahtua myös pinnoilta, kun henkilö vie itse niitä kosketeltuaan viruksia suun, nenän tai silmien läheisyyteen.

Ilmaan virukset jäävät leijumaan huonosti.

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin mukaan kaikki uudet altistukset liittyvät jo alueella todettuihin koronatartuntoihin, jotka ovat peräisin Pohjois-Italiasta.

Suomessa ilmeisesti nyt 25. koronatartunta

Suomessa oli todettu sunnuntaihin mennessä ilmeisesti kuusi uutta koronatartuntaa. Tähän mennessä tartuntoja on todettu yhteensä näin ollen 25.
HUS tai THL eivät ole ehtineet vahvistaa viimeisintä koronatartuntaa, joka on todettu Helsingin kaupungin mukaan sunnuntai-iltana. Helsingin kaupunki tiedotti asiasta, sillä tartunnan saanut työskentelee Lauttasaaren alakoulussa.
Kolme uusista tapauksista on siis todettu Helsingin ja Uudenmaan alueella, yksi Pohjois-Savossa, yksi Pirkanmaalla ja yksi Varsinais-Suomessa.
Valtaosa tartunnoista ja altistuksista liittyy tällä hetkellä joko omaan tai jonkun toisen matkailuun Pohjois-Italiassa.

Sotaharjoitus peruttiin

Suomen osallistuminen kansainväliseen sotaharjoitukseen Pohjois-Norjassa on peruttu koronaviruksen takia. Maavoimat tiedotti asiasta sunnuntaina.

Pohjois-Norjassa järjestettävään harjoitukseen piti osallistua noin 400 suomalaista varusmiestä ja kantahenkilökunnan edustajaa. Maavoimat keskeytti sunnuntaina joukkojen siirtymisen harjoitukseen ennen kuin ne ehtivät siirtyä Norjan puolelle.

Tromssan Målselvissa sijaitseva Skjoldin varuskunta ja siellä oleva harjoitusleiri asetettiin torstaina karanteeniin, kun yhdellä henkilöllä todettiin koronatartunta.

Suomalaisten ei ollut tarkoitus mennä lähelle Skjoldia.

Juttua päivitetty kello 20.50 tiedolla Ulkoministeriön suosittamasta matkustuskiellosta Italiaan.

Juttua päivitetty kello 22.00 tiedoilla Lauttasaaren koulun oppilaita ja henkilökuntaa koskevasta karanteenista Helsingissä.

Jutussa ja faktalaatikossa päivitetty kello 22.25 koronavirustartuntojen määrää.

Karanteeni kestää14 päivää

Suomessa oli todettu sunnuntaihin mennessä ilmeisesti 25 koronavirustartuntaa.

Tartunnoista 15 on Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella, neljä Pirkanmaalla loput Lapissa, Etelä-Karjalassa, Pohjois-Pohjanmaalla, Kanta-Hämeessä, Pohjois-Savossa ja Varsinais-Suomessa.

Valtaosa tartunnoista kytkeytyy tähän mennessä omaan tai läheisen matkailuun Pohjois-Italiassa.

Koronatartunnan toteaminen johtaa siihen, että henkilö eristetään tartuntatautilain perusteella taudin leviämisen estämiseksi. Eristys tapahtuu sairastuneen kunnosta riippuen joko sairaalassa tai kotona.

Koronavirukselle altistunut voidaan saman lain perusteella määrätä karanteeniin. Koronaviruksen osalta karanteeni kestää 14 päivää.

Päivän lehti

6.4.2020