Uutiset

Pirteää poikapainia Turengissa

Janakkalan Paini-Ilveksen järjestämät Kauko Lehtosen muistopainit muodostui nuorten ottelijoiden päänäyttämöksi.

Turengin liikuntahallin molskeilla temmelsi yhteensä 142 ottelijaa, joista valtaosa oli poikapainijoita.

Isäntäseuran saldo jäi kotikisoissa totuttua ohuemmaksi. Salla Keskinen väänsi kultaa 56-kiloisissa ja Aksu Vuorensyrjä (9 vuotta 38 kiloa) sai pronssia.

Niskalenkkejä ja käsivarsiheittoja viljellyt Santtu Räsänen paini neljänneksi 11 ottelijan sarjassa 12-vuotiaiden 35 kilon painoluokassa.

– Suurin osa painijoistamme on aloittelijoita, jotka hakivat kokemusta näistä kisoista, valmentaja Olavi Mäkinen kertoi.

Hänen mukaansa harrastajia on karsinut muun muassa Tervakosken alakoulun painisali, joka on käyttökelvoton homeen takia.

– Turengin salilla treenaa 30 lasta, joista suurin osa on tervakoskelaisia. Joillekin vanhemmille välimatka näyttää olevan liian pitkä lastensa kuskaamiseen.

EM-karsinta peruuntui

Yleisen sarjan vääntäjistä oli muistopaineissa huutava kato. Vain neljä ottelijaa 96-kiloisissa, joka oli Hyvinkään Painiklubia edustavan Toni Laakson heiniä.

JPI:n Esa Uimosta ei kisapaikalla nähty. Toisaalta hän olisi jäänyt ilman matsin matsia vastustajapulan takia.

– Rannevammasta kärsivää Esaa odottaa todennäköisesti leikkauspöytä, joten hänen keväänsä on paketissa, valmentaja Raimo Rasinkangas totesi.

Helsingin Ronny Rännälän ja Espoon Matias Savolan 61-kiloisten EM-karsintaottelu jäi käymättä Savolan loukkaantumisen takia.

Vuosien tauon jälkeen paluuta molskille tehnyt CSIT:n maailmanmestari Ismo Korhonen jäi myös ilman otteluja sarjassa 75 kiloa.

– En viitsinyt mennä ysikutosiin lähes 30 kiloa alipainoisena, revähdysvammoista hiljattain toipunut Popinniemen Iskun mies kertoi.

Korhosen kisakauden avaus siirtynee keväämmälle. Kuusi kertaa viikossa treenaava mies ei ole kuitenkaan ollut toimettomana. Hän nappasi viime vuonna tamperelaisen Renegades-ryhmän kanssa cheerleadingin SM-hopeaa.

– Se oli sellainen mukava kokemus, jossa jätkien sijaan heitellään tyttöjä katonrajaan, yläasteen opettajaksi valmistuva Korhonen naurahti. (HäSa)

Asiasanat