Uutiset

Pirttikoskelaiset maksaisivat tyhjistä pulpeteista

Kalvolan pirttikoskelaiset tarjoutuvat maksamaan kunnalle, jotta kyläkoulun toiminta jatkuisi. Pirttikoskella on vuodesta 1992 lähtien toiminut kesäteatteri, jonka tuotto on ohjattu kyläkoulun hyväksi.

– Olemme tukeneet koulua esimerkiksi maksamalla retkiä ja leirikoulureissuja sekä ostamalla välineitä. Nyt tarjoamme kuitenkin rahaa suoraan kunnalle, sanoo kyläteatterin johtohahmo Seppo Holttinen.

Kyläkoulun tukeminen ei ole aivan yksinkertaista eikä ongelmatonta. Kuntaliiton lakiasiain osaston johtaja Kari Prättälä sanoo, että esimerkiksi kuntalaisten tasapuolinen kohtelu olisi otettava huomioon.