Uutiset

PIskulle kauden kolmas piste

Pekolan Isku kasvatti naisten ykkösdivisioonassa kauden saldoaan yhden pisteen verran, kun se punnersi 3–3-tasapelin vierailijaltaan Sipoon ÅIF:ltä lauantaina Jukolan koulun liikuntasalissa. Sarjassa ÅIF on neljäntenä ja PIsku kolmella pisteellään yhdentenätoista.

PIskun valmentajalla Antti Koskisella jäi illasta hyvä fiilis, vaikka joukkue oli jalkeilla kapealla porukalla, vain kahdella kentällisellä ja muutamalla varapelaajalla.

– Lähdimme peliin varovaisella taktiikalla ja alistuvasti estämään vastaiskuja. Pelaajat noudattivat hyvin pelisuunnitelmaa, ja taisteluhenki, joka heillä on ollut koko ajankin, löydettiin vielä uudestaan suuremmalla sydämellä. Mielestäni tasapeli oli oikeutettu, Koskinen sanoi.

Ottelu ratkesi erikoistilanteisiin. Ensimmäisen PIskun maalin teki Miia Salminen rankkarista. Hän veivasi upeasti vastustajan maalivahdin Laura Karppisen sivuun ja nosti pallon maalin kattoon. Toisen maalin teki Salmisen syötöstä Outi Leinonen, ja myös kolmannen osui Leinonen ylivoimalla. Syötön siihen antoi Laura Kakko.

– Olimme viisi kertaa alivoimalla, ja se oli nyt äärettömän hyvää. Ylivoimallakin onnistuimme 50-prosenttisesti. Kotisalimme sopii meidän pelisysteemillemme, ja myös yleisön tuki on tärkeä, se tuo hyvää henkeä, Koskinen kiitteli.

PIskun maalivahti Sara Aaltonen torjui 45 ja ÅIF:n maalivahti Karppinen 26 kertaa. (HäSa)

Asiasanat