Uutiset

Pitäisikö Suomessa elää pysyvästi kesä- vai talviaikaa? – kansalaiskysely asiasta on nyt avattu

Suomalaisilta kysytään mielipidettä pitäisikö kellojen siirtelystä luopua kokonaan. Kysely löytyy otakantaa.fi-sivustolta.
Pitäisikö Suomessa elää pysyvästi kesä- tai talviaikaa? Kansalaiset voivat kertoa mielipiteensä asiasta nyt. Kuva: Heikki Tyynysniemi

Suomalaiset voivat käydä nyt kertomassa mielipiteensä siitä, pitäisikö kellojen siirtelystä luopua kokonaan.

Kellojen siirtelyyn liittyvä kansalaiskysely on nyt avattu otakantaa.fi -sivustolla. Kysely on avoinna 12. lokakuuta saakka.

Otakantaa.fi -sivustolla kysytään mielipidettä siitä, pitäisikö Suomessa noudattaa pysyvästi joko kesä- tai talviaikaa tai kenties siirtyä kokonaan jollekin toiselle aikavyöhykkeelle.

Liikenneministeriön organisoimaan kyselyyn on lisätty myös muutamia väittämiä, joiden kanssa vastaajat voivat olla samaa tai eri mieltä.

Väittämissä kysytään muun muassa sitä, onko Suomelle tärkeää se, että maa olisi Skandinavian tai Keski-Euroopan kanssa samassa ajassa.

Euroopan komissio on ehdottanut, että kahdesti vuodessa tapahtuvasta kellojen siirtelystä luovuttaisiin EU:ssa ensi vuoden aikana.

Ehdotuksen mukaan viimeinen pakollinen siirtyminen kesäaikaan tapahtuisi sunnuntaina 31. maaliskuuta 2019.

Sen jälkeen EU-maat, jotka haluavat siirtyä pysyvästi talviaikaan, voisivat vielä kerran siirtää kellonaikaa sunnuntaina 27. lokakuuta 2019.

Tämän jälkeen kellonaikojen siirtelyt eivät olisi enää mahdollisia.

 

Kesäaika pidentäisi talvi-iltojen valoisaa aikaa

Kellojen siirtely vaikuttaisi muun muassa siihen, että kesäajassa valoisat illat jatkuvat tunnin pitempään ja vastaavasti aamut valkenevat tunnin myöhemmin kuin talviaikaa elettäessä. Suomessa talviaika kestää viisi kuukautta ja kesäaika seitsemän kuukautta.

Komission ehdotuksen mukaan maat voivat itse valita kumpaa aikaa maat haluavat pysyvästi noudattaa.

Kansalaiskyselyn tuloksia hyödynnetään siinä vaiheessa, kun Suomi valmistelee oman kantansa ehdotukseen.

Eduskunnan yhteinen näkemys on se, että kellojen siirtelystä luopumista edistetään EU:ssa, mutta mitään virallista päätöstä asiasta ei ole tehty.

Ennen lopullista päätöstä kansalaisten mielipiteiden lisäksi asiasta tehdään vaikutusarvio ja kuullaan asiantuntijoita.

Gallup-tutkimuksen toteuttaa TNS Kantar Oy. Tulokset luokitellaan alueellisesti, ikäryhmittäin ja sosioekonomisen taustan mukaan.