Uutiset

Pitäkää kurjat sämpylänne

Ei tulisi mieleenikään rajoittaa palkollisten oikeutta lakkoilla kokemaansa vääryyttä vastaan. Kun puhe ei auta eikä lyödäkään saa, äärimmäiseksi keinoksi jää panna peppu penkkiin tai poistua työpaikalta. Näin olen itsekin pari kertaa työurani aikana menetellyt. Molemmilla kerroilla tuli tosin takkiin, mutta väliäkö hällä, joukkovoima jyllää.

Lakko on kiistaton ja laillinen oikeus, mutta silti kannattaisi vähän tulkita maailman merkkejä ennen kuin siihen ryhtyy.

Lentoemännät ja stuertit ovat lakollaan panneet tasavallan mullin mallin. Koko kansakunnan elämä ei sentään ole järkkynyt, vain niiden, joilla on tarvetta lentää Finnairin koneilla paikasta toiseen joko asia- tai hupimielessä.

Lentävä henkilökunta tekee kovaa työtä ja viettää kuljeskelevaa, joskaan ei huonoa elämää. Lentoemoista on oltava moneksi. Matkustaja näkee hänet lehdenjakajana, pantomiiminäyttelijänä opastamassa pelastautumista, tarjoilijana, myyjänä, järjestyksenpitäjänä, siivoojana, joskus sairaanhoitajankin. Palkka on tosin parempi kuin huoltoaseman baarissa, mutta työ on paljolti samanlaista.

Lentoliikenteen aamuhämärissä lentäminen oli vauraimman kansanosan etuoikeus. Tavallinen kansa kulki jalan, hevosella, polkupyörällä, linjurilla tai junalla ja jyrsi omia matkaeväitään.

Kansakunnan kerma oli arkielämässään tottunut piikoihin ja palvelijoihin. Niinpä lentokoneisiinkin palkattiin ”nuoria, nättejä ja näpsäköitä” neitokaisia palvelusväeksi huolehtimaan maksavien ja vaativien asiakkaiden mukavuudesta.

Nyt lentää koko kansa, matkustustapa on tasavertaistunut. Edestakainen matka Eurooppaan maksaa vain muutaman kympin. Elitismi on kadonnut, reppuväki kulkee halpalennoilla kuin paikallisbusseilla ikään.

Kun markkinat ovat vapautuneet, reiteille ja lomalennoille on kehkeytynyt ankara kilpailu. Hinnat ovat pudonneet ja jostakin on tingittävä, myös Finnairin.

Kymmenkunta vuotta sitten tunnin-parin lennoilta loppui ruokatarjoilu. Drinkit tulivat maksullisiksi ja lipunhintaan sisältyy nyt vain pelkistetyn vaatimaton kurja sämpylä ja pahvikupillinen suksitervanmakuista termoskannuissa seissyttä kahvia. Ennen vanhaan kettuja tapettiin huonommilla myrkyillä.

Tavallinen ihminen kykenee istumaan tunnin-pari ilman sämpylääkin ja lentoasemilla on mistä tankata mennen tullen. Viinoja koneissa ei tarvitsisi myydä ollenkaan, ei myöskään tuliaisostoksia, joita kentillä kaupataan yllin kyllin. Kuiva lento vähentäisi myös järjestyshäiriöitä.

Ikävä, mutta tarpeellinen kysymys on, mihin lentoemäntiä ja stuertteja enää tarvitaan. Ei tavallisissa junissa eikä busseissakaan ole trahteerausta. Pitkänmatkan junien ravintolavaunut ovat asia erikseen.

Turva- ja lipuntarkastusten läpivalaisemat matkustajat eivät ole iso turvallisuusriski ja he tyytyvät vähään. Yksi raamikas turvamies riittäisi ”katsomaan vähän perään”.

Päivän lehti

6.6.2020