Uutiset

Pitkä on laiskan tie taidemuseoon

Lähes päivälleen vuosi sitten muutin ensimmäistä kertaa elämässäni aivan uuteen kaupunkiin. Kuljeskellessani tuntemattomilla kaduilla vaikuttivat ohittamani museot varsin houkuttelevilta.

Vuosi kului, ja tunnustettavahan se on, etten ole edelleenkään vieraillut yhdessäkään jyväskyläläisessä taidemuseossa. Edes yliopistolta saatua teatterin ilmaislippua en ehtinyt jostain syystä käyttää.

Uskallan väittää, että surullisen monet suomalaiset ovat liian laiskoja osallistuakseen erilaisiin kulttuuririentoihin. Harmikseni joudun laskemaan myös itseni tähän joukkoon.

Lehdestä luettu taidenäyttelyn esittely herättää laiskanpulskean kulttuuri-ihmisen kiinnostuksen, mutta yllättäen näyttely ehtii loppua ennen kuin itsensä on ehtinyt raahata museon oville asti. Kiireisen arjen keskellä sohvan nurkka houkuttaa meistä useimpia monesti kulttuuririentoja enemmän.

Miten meidät saamattomat nahjukset sitten saataisiin tuijottamaan kehystettyjä mestariteoksia laajakuvatelevision sijaan? Vetelyys on vakava tauti, joten museoiden olisi syytä pitää kovempaa meteliä itsestään.

Esitämme vaikeasti tavoiteltavia kuin baaritiskien lemmenleikeissä konsanaan. Emme lankea museoiden perinteisiin iskurepliikkeihin, jotka yleensä sisältävät kutsun avajaiskahveille.

Kiasman ARS 2011 -näyttelyssä on järjestetty kesän aikana erillisiä opastuksia sinkuille. Kuinka ihastuttava ajatus! Vaikka parinmuodostusta ei sinkkukierroksilla tapahtuisikaan, on idea raikas ja tervetullut tuulahdus museomaailmaan.

Apulaistutkija Johanna Kangas kertoi Aamulehdessä (25.8.), että Tampereen taidemuseossa on joskus järjestetty opastuksia rakkaus-teemalla. Kyllä tällaiset kierrokset ainakin allekirjoittaneen houkuttelisivat paikalle.

Yritystä on toki nähty myös levikkialueellamme. Hämeenlinnan taidemuseo kuorrutti kesällä linja-autoaseman vieressä kasvavat puut värillisillä nauhoilla mainostamaan Afrikan tähdet -näyttelyään. Ihmismuisti on lyhyt, sitä on taidemaailmassakin heräteltävä vaikka sitten värikkäiden nauhojen avulla.

Loppujen lopuksi museoissakin on kyse elämysten tarjoamisesta. Paras museomuistoni lapsuudestani on prinsessa-aiheinen näyttely, jossa saimme kokeilla miltä oikean prinsessan elämä tuntuu. Asettelimme kruunut päähän, röyhelöhameet päälle ja kokeilimme, tunsimmeko herneen (lue: tennispallo) patjakasan alta. Minä tunsin.

Tällaisia kokemuksia museoiden pitäisi tarjota. Aina ei museossa tietenkään voi kokea elämänsä prinsessahetkiä, mutta jotain ikimuistoista hameen- tai paidanhelmaan soisi jäävän.