Uutiset

Pling pling-kenkiä ja kierrätettyjä Lolita-mekkoja

Wetterhoffin ovista on purkautunut juuri ennen kello 21 illalla yli parikymmenpäinen ryhmä kolmannen vuosikurssin vaatetuksen ja jalkineiden muotoilun opiskelijoita.

– Ollaan tehty ympäripyöreää päivää. Juuri ennen kuin hälyttimet on menneet päälle, ollaan juostu äkkiä ulos, nauraa vaatetusopiskelija Heidi Wiik.

Opiskelijat aloittivat syksyllä materiaalikokeiluilla, asusteiden suunnittelu käynnistyi talvella ja nyt käsin kosketeltavat lähes 80 asukokonaisuutta ovat konkretisoituneet kolmen, neljän viime viikon aikana.

Koko paketti on saanut nimekseen Fashioncrime ja se lähtee ensi viikolla Helsinkiin. Opiskelijat ovat järjestäneet Bottalle hyvät, itseironiset bileet.

– Me tullaan Hämeenlinnasta, kehä kolmosen ulkopuolelta, mutta mepä tullaan ja pidetään siellä meidän näytös joka tapauksessa. Se on bändeineen jotakin muuta kuin perinteinen päivällä järjestetty koulunäytös, sanoo Wiik.

Wiikin mallistossa Herra Kani & kammottava Lolita yhdistyy kaksi ideaa. Hän on kerännyt muun muassa vanhoja verhoja, lakanoita ja teepaitoja ja loihtinut niistä japanilaishenkistä Lolita-teatraalisuutta.

Jalkinemuotoilun opiskelija Tuija-Riitta Varjon mallisto Stupid girls kumpuaa täysin erilaisesta lähtökohdasta.

– Räp, kimallus ja gloria eli pling pling-kulttuuri on tullut keskeiseksi nuorten elämässä, varsinkin Amerikan seudulla. Minulla mallistossa kaikki on uutta ja kiiltävää. Juhlakenkiin on tehty paljon käsityötä. Ne ovat hyvin yksilöllisiä ja haute couturea, selvittää Varjo.

Nuoret muotoilijat myöntävät, että ensi viikon muotinäytös pääkaupungissa herättelee perhosia vastanpohjassa.

– Ollaan ensimmäistä kertaa mukana tällaisen ison kokonaisuuden pyörittämisessä, missä tehdään koko homma alusta lähtien. On mainostamiset ja sponsoreiden hankinta, sanoo Wiik.

– Ja se jännittää kuinka paljon ja minkälaista väkeä näytökseen tulee, jatkaa Varjo. (HäSa)

Päivän lehti

31.5.2020