Uutiset

Pohjois-Korea yhä epätoivon valtio

Pohjois-Koreassa jatkuu keskiviikkona haudatun maan edesmenneen johtajan Kim Jong-ilin sureminen. Valtiollinen televisio suorastaan tulvii kuvia kansalaisista, joista osa on surussaan hysteerisessä tilassa.

Joulun alla menehtyneestä diktaattorista tehdään kunniapaikalla sankaria, joka poistui maan päältä väsyneenä, kansalle kaikkensa antaneena.

Suljettu maa on niin lukossa, ettei sen paremmin Pohjois-Koreassa kuin muuallakaan ole täyttä varmuutta edes surtavan iästä. Kim Jong-il oli kuolleessaan joko 69- tai 70-vuotias.

Valtaapitävän koneiston näytelmässä ei kuitenkaan pelkästään haudata valtion johtajaa. Suruaikana pohjoiskorealaisille tehdään selväksi, kuka on maan seuraava aurinko.

Kim Jong-ilin kuoleman jälkeen lännessä arvioitiin, että armeija voisi kaapata vallan Pohjois-Koreassa. Nyt vaikuttaa vahvasti siltä, että valta siirtyy isältä pojalle, Kim Jong-unille.

Onko armeija kaapannut vallan, sitä voi vieläkin pohtia. Jos olisikin, miten tästä voisi tieto maailmalle levitä! Syvän hiljaisuuden valtiossa vallanjako on ollut kymmeniä vuosia suuri salaisuus ja sellaisena se pysynee – ainakin toistaiseksi.

Pohjois-Korea on sotilasvaltio. Maa tarvitsee keulakuvan, johtajan, mikä paikka kuuluu luontevasti kolmannen polven Kimille.

Kim Jong-un edustaa Pohjois-Koreassa jatkuvuutta ja samalla myös vakautta. Hänen johtajuudellaan on tärkeä viesti 25 miljoonaiselle kansalle: kova kuri on tullut jäädäkseen.

Valta ei tietenkään siirtynyt isältä pojalle tyhjiössä. Pieni piiri, jossa korkeat sotilaat ovat avainpaikoilla, pääsi sopimukseen siitä, miten elämä Pohjois-Koreassa jatkuu.

Valtiollisen eliitin edut, ennen muuta taloudellinen hyvinvointi, on kulisseissa tehdyillä ratkaisuilla turvattu. Ne, joilla on valta, ottavat omansa, muruset jäävät kansalle.

Pohjoiskorealaiset elävät käsittämättömässä köyhyydessä. Ruokaa on niin vähän, että kansaa kuolee nälkään ja aliravitsemuksesta aiheutuviin sairauksiin.

Lohduttomin on vauvojen, lasten ja nuorten kohtalo, sillä äärimmäinen nälkä jättää kasvavaan ihmiseen pysyvät jäljet.

Pohjois-Korealla olisi mahdollisuus kehittyä hitaasti mutta varmasti maaksi, joka pystyy pitämään huolen kansalaisistaan. Tätä mahdollisuutta ei kuitenkaan ole niin kauan kuin vallassa ovat sotilaat ja 2000-luvun stalinistit.

Orastavan teollistumisen tiellä on yksin kova energiapula. Maassa on auttava energian jakeluverkko, mutta pelkästään sähköt katkeilevat tämän tästä. Näissä olosuhteissa teollinen tuotanto ei voi kukoistaa.

Korean sota 1950-luvulla vakiinnutti maan kahtiajaon Pohjois- ja Etelä-Koreaksi. Aluksi pohjoinen sosialistinen Korea oli vähintään yhtä vauras kuin lännen tukema etelä.

Kuudessakymmenessä vuodessa Etelä-Koreasta on kehittynyt voimakas ja vauras hyvinvointivaltio. Sulkeutunut Pohjois-Korea on kutistunut epätoivon valtakunnaksi.