Sisäministeri Kai Mykkänen (kok.) ideoi Irakista saapuvaa passidelegaatiota Irakin Suomen-suurlähettilään kanssa.
Uutiset Helsinki

Poikkeuksellinen passiryhmä saapuu Irakista Suomeen – idea lähti ministerin ja suurlähettilään keskusteluista

Sisäministeri Kai Mykkäsen (kok.) mukaan lähiviikkoina saapuva delegaatio viipyy Suomessa parin viikon ajan. Ryhmä aikoo toimia pääkaupunkiseudulla.

Irakin sisäministeriö on lähettämässä Suomeen delegaation, jonka tarkoituksena on hoitaa Suomessa työskentelevien irakilaisten turvapaikanhakijoiden passeja kuntoon.

Sisäministeri Kai Mykkänen (kok.) kertoi keskiviikkona Oikeustoimittajat ry:n lounastilaisuudessa Helsingissä, että sisäministeriö, Maahanmuuttovirasto Migri ja Irakin suurlähetystö ovat järjestelleet delegaation saapumista. Idea lähti Mykkäsen ja Irakin Suomen-suurlähettilään keskusteluista.

Delegaation on määrä saapua Suomeen syyskuun puolenvälin jälkeen ja viipyä maassa pari viikkoa.

”Toivon, että tieto liikkuu”

Ryhmän tarkoituksenaon Mykkäsen mukaan uusia irakilaisten passeja, jos passin voimassaolo on päättynyt ja myöntää uusia. Mykkänen kertoo, että Suomen motivaationa on auttaa Suomessa oleskelevia ja työssä käyviä turvapaikanhakijoita saamaan asiakirjansa kuntoon.

– Minusta on myönteistä, että tällaiset aktiiviset henkilöt, jotka ovat Suomessa työllistyneet, voivat tätä kautta, jos muutoin maahantulon edellytykset ovat kunnossa, sen hoitaa, Mykkänen kommentoi.

Suomessa ei ole tilastoitu sitä, kuinka moni irakilainen turvapaikanhakija on tällä hetkellä töissä. Ministerin arvio on, että heitä olisi joitakin satoja, ja että valtaosalta puuttuu voimassa oleva passi.

– Toivon, että tieto liikkuu delegaation täällä olon aikana.

Passit myönnetään Irakin lainsäädännön mukaan.

Delegaatio toimii pk-seudulla

Migrin tilastojen mukaan Suomeen on saapunut kesäkuun 2017 ja toukokuun 2018 välisenä aikana noin 5 370 Irakin kansalaista joko hakemaan oleskelulupaa tai kansainvälistä suojelua.

Turvapaikanhakijoita heistä on noin 1 600. Mykkäsen mukaan Suomessa on tällä hetkellä noin 7 000 irakilaista, joiden turvapaikkahakemusprosessi on kesken. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että Migri ei ole vielä tehnyt ensimmäistä hakemuspäätöstä tai henkilö on uusinut turvapaikkahakemuksensa.

– Osa on varmaan sellaisia, jotka eivät ole turvapaikkaan oikeutettuja, hän sanoo.

Delegaatio tulee toimimaan pääkaupunkiseudulla.

Tuoreimpia artikkeleita