fbpx
Uutiset

Pois alta!

 

Niskat meinaavat nyrjähtää, kun huomaan autoillessani keltaisen sukkulan kiitävän vastaan Aulangontien varren pyörätietä. Mikä se oli? Polkuauto vai katettu nojapyörä? Asiasta piti ottaa selvää.
 
Ei muuta kuin vanha kunnon u-käännös takaisin, rinnalle ja karjaisu sivuikkanasta, että ehtiikö keltaisen kulkupelin kuljettaja pitää pienen tauon tien varressa. Ehtihän se.
 
Hämeenlinnalainen Janne Vilmunen kertoo harrastaneensa vuodesta 2006 nojapyöräilyä. Sitä ennen hän pyöräili perusfillarilla, mutta kun niska ja kädet alkoivat puutua, hän siirtyi nojamalliin. 
Vain kolme Suomessa
 
Toukokuun alusta asti on alla ollut hollantilaisvalmisteinen hienous eli Sinner Mango+. Vastaavia pelejä on tiettävästi Suomessa vain kolme kappaletta.
 
Vilmunen osti velomobiilinsa käytettynä Kuopiosta. Laite on ollut käytössä pari vuotta, joten se on vielä aivan uutta vastaava.
 
– Periaatteessahan tässä on tosi pieni ilmanvastus, kertoo Janne Vilmunen ajokokemuksiaan.
Sinnerillä pystyy hyvin pitämään samanlaista keskinopeutta kuin tavallisella polkupyörällä eli noin 25-30 km/h.
 
– Kuskista on kiinni, miten kovaa kulkee.
 
Vilmunen tietää, että Sinnerillä on ajettu ainakin 93 km/h. Toistaiseksi moinen vauhti tuntuu hirvittävältä. Kuuttakymppiä on kuitenkin tullut jo huristettua.
 
– Kovempaa ei uskalla polkea alamäissä ainakaan toistaiseksi.
 
Velomobiilin kuljettaja joutuu tarkkailemaan ja ennakoimaan tarkasti muuta liikennettä. Pyörätiet eivät töyssyineen ja äkkijyrkkine käännöksineen ole miellyttävin mahdollinen ajoväylä.
 
– Vanha Härkätie ja muut kunnon vanhanaikaiset ja rauhalliset maantiet ovat parhaita.
Velomobiilissa kuljettajan takapuoli viistää melkein tietä, eli laite on todella matala. Mittaa sillä on vajaat pari metriä ja painoa 34-35 kiloa. Renkaissa on painetta 5-6 kiloa.
 
Elokuussa Nokia 12h
 
Elokuussa Janne Vilmunen kumppaneineen suuntaa Nokialla Nokian renkaiden testiradalla ajettavaan Lowride 12 h Challenge -ajoon, jossa ajetaan nojapyörillä 12 tunnin aikana niin paljon kuin ehditään ja jaksetaan.
 
– Se ei ole kaikkein totisin tapahtuma.
 
Viime vuonna tavallisella nojapyörällä kulki 330 km.
 
– Elokuussa menee enemmän, jos kaikki on kunnossa, tuumaa velomobilisti ja ajaa auringonlaskuun.
 

Menot