Uutiset

Poliisi käytti sähkötainnutinta ja kyynelkaasua pamputuksen ja pieksämisen lisäksi – Venäjän mielenosoituksissa yli 4 500 pidätystä ja rajua väkivaltaa

Venäläiset osoittivat mieltään sunnuntaina yli sadalla venäläispaikkakunnalla Aleksei Navalnyin vapauttamiseksi ja korruption lopettamiseksi.
Poliisi retuutti ja pieksi mielenosoittajaa Pietarissa sunnuntaina. Kuva: ANATOLY MALTSEV
Poliisi retuutti ja pieksi mielenosoittajaa Pietarissa sunnuntaina. Kuva: ANATOLY MALTSEV

Moskovassa poliisi oli pidättänyt sunnuntai-iltaan mennessä jo lähes 1 500 mielenosoittajaa. Yksi pidätetyistä oli vangitun oppositiojohtaja Aleksei Navalnyin puoliso Julia Navalnaja, joka pidätettiin myös viime viikonlopun mielenosoituksessa.

Pidätyksiä tehtiin iltapäivällä myös Matrosskaja Tišinan vankilan tuntumassa. Navalnyi istuu siellä 30 päivän vankeusrangaistusta, joka ei muuttunut hänen valituksestaan huolimatta.

Pietarissa pidätettyjen määrä oli kivunnut alkuiltaan mennessä jo noin tuhanteen. Pidätettyjen joukossa oli myös kymmeniä toimittajia.

Harvinaisen raakoja otteita

Moskovassa viranomaiset sulkivat kaupungin keskustan ja useita metroasemia mielenosoitusten alla. Myös Pietarissa suljettiin pääkatu Nevski prospekt ja metroasemia mielenosoittajien mielenosoituspaikalle pääsemisen vaikeuttamiseksi.

Mielenosoitusten järjestäjät joutuivat vaihtamaan Moskovan mielenosoituspaikkaa lennosta, koska poliisi esti mielenosoittajien saapumisen ennalta suunnitellusti.

Molemmissa kaupungeissa oli paikalla vahva poliisimiehitys. Poliisi käyttää mielenosoittajia vastaan vielä edellistäkin viikonloppua kovempia otteita. Poliisi esimerkiksi pamputti mielenosoittajia harvinaisen lujaa.

Pietarissa poliisi käytti sähkötainnutinta ja kyynelkaasua sekä uhkasi mielenosoittajia ampuma-aseilla. Uutissivusto Meduzan mukaan Pietarin poliisi hakkasi jotkin mielenosoittajat lähes tajuttomiksi. Lukuisat verkossa leviävät videot todistavat pieksämistä ja jopa suoranaista kidutusta.

Yhdysvaltain ulkoministeri Antony Blinken tuomitsi venäläisviranomaisten julmat otteet mielenosoittajia ja niistä raportoivia toimittajia kohtaan. Hän vaati poliisia vapauttamaan kiinni otetut, joilla on hänen mukaansa oikeus ilmaista mielipiteensä.

Venäjän ulkoministeriö reagoi vaatimukseen sättimällä Yhdysvaltoja ”törkeästä puuttumisesta” Venäjän sisäisiin asioihin.

Protestoijat uhmasivat virkavaltaa Moskovassa. Poliisi käytti rajuja otteita sunnuntain protesteissa. Kuva: YURI KOCHETKOV
Protestoijat uhmasivat virkavaltaa Moskovassa. Poliisi käytti rajuja otteita sunnuntain protesteissa. Kuva: YURI KOCHETKOV

Edes pakkanen ei vaimentanut mielenosoituksia

Etenkin Siperian mielenosoittajilla oli hyiset oltavat myös sään puolesta. Esimerkiksi Krasnojarskissa osoitettiin mieltä noin 30 asteen pakkasessa. Tomskissa oli lähes yhtä kylmää. Ennätyksen vei kuitenkin Jakutskin kaupunki yli 40 asteen pakkasineen.

Purevasta pakkasesta huolimatta Siperian kaupungeissa kaduilla nähtiin tuhansia mielenosoittajia. Kaduilla huudettiin muun muassa “Putin on varas” ja “päästäkää hänet” pidätetyn Navalnyin tueksi.

Vladivostokissa poliisi esti mielenosoittajien kokoontumisen kaupungin keskustassa. Kaupungissa oli pidätetty jo toista sataa ihmistä mielenosoitusten vasta alkaessa Moskovassa.

Pidätyksiä jo ennen mielenosoituksia

Mielenosoitukset käynnistyivät eri puolilla maata sunnuntaina kello 12 paikallista aikaa eli niitä oli käynnissä Suomen aamun tunneista lähtien.

Pidätyksiä ja poliisin toimintaa seuraavan OVD-info -kansalaisjärjestön mukaan lukuisissa kaupungeissa pidätettiin toista sataa tai vähintäänkin kymmeniä mielenosoittajia.

Poliisi pidätti jo aiemmin kuluneella viikolla muun muassa Navalnyin veljen Oleg Navalnyin, lehdistösihteeri Kira Jarmyshin, Navalnyin korruptionvastaisen säätiön juristin Ljubov Sobolin, Pussy Riot -punkryhmän jäsenenä tunnetuksi tulleen Maria Aljohinan ja muita Navalnyin lähipiirin jäseniä “karanteenimääräysten rikkomiseen” vedoten.

Lauantaina ja sunnuntaina otettiin kiinni useita muitakin Navalnyin tiimin jäseniä eri puolilla Venäjää. Navalnyin Volgogradin ja Tšeboksaryn paikalliskoordinaattorit ja Krasnodarin entinen Navalnyin tiimin vapaaehtoinen vangittiin. Näin siitäkin huolimatta, että Krasnodarin pidätetty ei ollut osallistunut poliittiseen toimintaan enää kolmeen vuoteen.

Kaliningradissa Navalnyin tiimin jäsen pidätettiin uudelleen heti kun edellinen seitsemän vuorokauden vankeusrangaistus oli päättynyt.

Mielenosoitukset eivät laimene

Reilu viikko sitten lauantaina kaduille lähti eri puolilla Venäjää satoja tuhansia ihmisiä. Moskovassa poliisin väkivaltaisia otteita tuolloin uhmasi arviolta 40 000 ihmistä.

Pidätykset jatkuivat mielenosoitusten jälkeisinä päivinä kun poliisi nosti syytteitä yhä uusien “rikkomusten” varjolla. Viikko sitten nähtyihin mielenosoituksiin liittyen pidätettiin lopulta yhteensä yli 4 000 ihmistä eri puolilla maata.

Sunnuntaina edellisen viikonlopun pidätettyjen määrä meni rikki jo ennen mielenosoitusten päättymistä. Mielenosoituksiin osallistujien määrien arvioidaan olleen tällä kertaa samaa luokkaa kuin edellisenä viikonloppuna.

Navalnyin joukot aikovat jatkaa mielenosoituksia Aleksei Navalnyin tueksi. Navalnyi palasi Moskovaan kaksi viikkoa sitten ja joutui heti pidätetyksi. Hän oli elokuusta asti Saksassa toipumassa lähes onnistuneesta myrkytyksestä.