Uutiset

Poliisi kurssittaa ampumaseuroille asekouluttajia

Hattula-Tyrvännön reserviläisten ampuma-asekouluttajiksi ryhtyvät Lauri Kemi ja Marko Inovaara kertovat tuntevansa lainsäädännön mutta odottavansa uutta oppia kouluttajana toimimisesta sekä kouluttajan oikeuksista ja velvollisuuksista.

He olivat noin 80 muun ampuma-asekouluttajiksi ryhtyvän mukana poliisin kurssilla torstaina.

Kesäkuussa voimaan tullut uusi ampuma-aselaki edellyttää, että aseita käsittelevillä seuroilla ja järjestöillä pitää olla omat ampuma-asekouluttajat. Nämä paitsi ohjaavat ja valvovat jäsenten harrastustoimintaa, myös antavat poliisille lausuntoja aselupia hakevista.

Uuden lain mukaan käsiaseen luvan voi saada vain, jos pystyy osoittamaan harrastaneensa ampumista aktiivisesti vähintään kahden vuoden ajan. Lisäksi on muita vaatimuksia.

Lauri Kemin mukaan uusi laki on tuonut seuroille kirjanpitovelvollisuuden. Ammunnanharrastajan on pidettävä omaa ampumapäiväkirjaa ja seuroilla on omansa. Näitä vertailemalla nähdään, onko esimerkiksi aseluvan hakija tosiaan harrastanut niin aktiivisesti kuin sanoo.

”Muutos aiheuttaa aina purnausta”

Seurojen kouluttajille lainsäädännöstä luennoinut ylikonstaapeli Esa Kannelmaa Kanta-Hämeen poliisista sanoo, että lain muutos ei ole viranomaisen näkökulmasta ihmeellinen asia.

-Käsiasepuolelle tuli samanlaista kontrollia kuin metsästäjillä on jo ollut. Sielläkin valvotaan harrastusta ja taitoja.

Hän kuittaa uuden lain taannoisen hyvinkin äänekkään vastustuksen sanomalla, että muutos aiheuttaa aina purnausta.

-Kun asia sisäistetään, homma lähtee pyörimään.

Ampumaharrastuksen alkuun pääsee menemällä vaikka ampumista harrastavan kaverin kanssa ampumaradalle harjoittelemaan. Ampumaseurat järjestävät myös lähinnä nuorille tarkoitettuja ampumakouluja.

Lauri Kemi ja Marko Inovaara sanovat, että hyvin vähän seurojen oville tulee tuntemattomia kolkuttelijoita, jotka haluavat päästä ampumaan.

Tuhansia kouluttajia

Aselain muutoksen jälkeen viime kesän aikana poliisihallitus koulutti noin 500 seurojen ampuma-asekouluttajaa. Syksyllä koulutus siirrettiin paikallispoliisille.

Kanta-Hämeessä päivän mittainen koulutus järjestetään kaksi kertaa vuodessa. Siihen seurat valikoivat jäsenistään soveliaimmat halukkaat. Kurssin jälkeen hyväksyntä kouluttajaksi on voimassa kymmenen vuotta.

Kanta-Hämeen lupahallinnon apulaispoliisipäällikkö M artti Salmela arvioi, että koko maassa koulutetaan useita tuhansia seurojen kouluttajia.

Kurssin käynyt kouluttaja voi toimia useissa seuroissa ja vastaavasti samassa seurassa voi olla useita kouluttajia. (HäSa)