Uutiset

Poliisin voimankäyttö Kuopion kouluhyökkäyksessä ei johda esitutkintaan

Poliisi ampui ammattiopistoon iskenyttä hyökkääjää alaraajaan kiinnioton yhteydessä.
Poliisi ampui kouluhyökkääjää kiinnioton yhteydessä Kuopiossa 1. lokakuuta. Kuva ei liity tapaukseen. Kuva: Kimmo Penttinen / arkisto
Poliisi ampui kouluhyökkääjää kiinnioton yhteydessä Kuopiossa 1. lokakuuta. Kuva ei liity tapaukseen. Kuva: Kimmo Penttinen / arkisto

Tutkinnanjohtajana toiminut aluesyyttäjä Heidi Savurinne on esiselvityksen perusteella päättänyt, ettei poliisin voimankäyttö Kuopion kouluhyökkäyksessä johda esitutkintaan.

Esiselvityksen perusteella kyseessä on ollut hätävarjelutilanne, jossa poliisin ampuma-aseen käyttö on ollut perusteltua. Kyseessä on ollut välitöntä ja vakavaa vaaraa toisen hengelle ja terveydelle aiheuttavan henkilön toiminnan pysäyttäminen.

Esiselvitys on tutkinnanjohtajan tiedotteen mukaan tehty teknisen tutkinnan, kirjallisen selvityksen ja henkilökuulemisten perusteella.

Sapelilla ja ilmapistoolilla varustautunut 24-vuotias Joel Marin hyökkäsi 1. lokakuuta Savon ammattiopistoon. Hyökkäyksessä kuoli vuonna 1996 syntynyt nainen ja kymmenen haavoittui. Yksi haavoittuneista oli iskun teki ja yksi poliisi.

Poliisi ampui hyökkääjää kiinniottotilanteessa alaraajaan. Ennen poliisin aseenkäyttöä kouluhyökkääjä oli haavoittanut poliisia sapelilla. Miehen kiinni ottamiseksi ja teräaseen pois saamiseksi poliisi oli käyttänyt etälamautinta ja poliisikoiraa.

Esiselvityksen perusteella ketään tilanteeseen osallistuneesta neljästä poliisista ei ole syytä epäillä rikoksesta.

Kouluhyökkääjää epäillään todennäköisin syin murhasta ja yhdeksästä murhan yrityksestä.

Ennen esitutkinnan aloittamista on mahdollista tehdä esiselvitys, jonka tarkoituksena on selvittää, onko esitutkinnan aloittaminen tarpeen. Esiselvityksen yhtenä tarkoituksena on välttää se, ettei ketään aseteta aiheettomasti rikoksesta epäillyksi.