Uutiset Helsinki

Poliisiopiskelijalle kirjallinen varoitus – Käyttäytyi oppilaitoksen mukaan seksuaaliväritteisesti naisopiskelijoita kohtaan

Ammattikorkeakoulun mukaan miehen käytös oli omiaan vaarantamaan luottamuksen poliisille kuuluvien tehtävien asianmukaiseen hoitoon.

Poliisiammattikorkeakoulu on antanut kirjallisen varoituksen miesopiskelijalleen. Miesopiskelija käyttäytyi ammattikorkeakoulun mukaan seksuaaliväritteisellä tavalla naisopiskelijoita kohtaan. Häiritsevästä ja ahdistavasta käytöksestä kertoi kuusi naisopiskelijaa. Opiskelijat ovat ilmoittaneet, etteivät tee rikosilmoitusta.

Naisopiskelijat kokivat käyttäytymisen seksuaalissävytteiseksi ja yliflirttailevaksi, mikä ilmeni naisten mukaan tarpeettomana halailuna ja kosketteluna. Ammattikorkeakoulun kirjallinen varoitus tuli sopimattomasta käytöksestä, joka on omiaan vaarantamaan luottamuksen poliisille kuuluvien tehtävien asianmukaiseen hoitoon.

Lähetti seksuaalissävytteisiä viestejä

Ammattikorkeakoulun mukaan alun perin elokuussa 2019 oppilaitokselle ilmoitettiin, että miesopiskelija oli käyttäytynyt vapaa-aikana linja-autossa sopimattomasti erästä naisopiskelijaa kohtaan. Asian selvittelyn yhteydessä ilmeni muita tapauksia. Kuusi naisopiskelijaa kertoi, että elokuussa 2019 miesopiskelijan käytös muuttui aikaisemmasta kohteliaasta häiritseväksi ja ahdistavaksi. Osa kuultavista kertoi saaneensa seksuaalissävytteisiksi koettuja viestejä ja kuvan puhelimella. Osa kuultavista kertoi häiritsevän käyttäytymisen jatkuneen, vaikka he ovat selkeästi kieltäneet miesopiskelijaa.

Miesopiskelija myönsi kuulemisissa käyttäytymisensä muuttuneen, mutta kielsi käytöksensä olleen tarkoituksellisesti seksuaalissävytteistä.

Ammattikorkeakoulu kertoo kirjallisessa varoituksessa, että naisopiskelijoiden kertomuksilla on näytetty toteen, että miesopiskelija käyttäytyi naisopiskelijoita kohtaan tavalla, joka oli seksuaaliväritteistä. Käsitystä tukivat miehen lähettämät tekstiviestit sekä itsestään lähettämä valokuva, jossa hän oli yläruumis paljaana.

Poliisiammattikorkeakoulu toimii Tampereella. Aiemmin tänään syyttäjä kertoi toisesta tapauksesta, jossa Poliisiammattikorkeakoulun opettajana toiminutta ylikonstaapelia vastaan on nostettu syytteitä seksuaalisista hyväksikäytöistä, seksuaalisesta ahdistelusta ja virkavelvollisuuden rikkomisista. Uhreja on yhteensä seitsemän. STT