Kolumnit Uutiset

Poliitikot mainettaan parempia

Korruptoituneita hyvä veli -järjestelmien pyörittäjiä, jotka ajattelevat vain omaa etuaan.

Tällainen kuva suomalaisista poliittisista päättäjistä on valitettavan yleinen.

Valittujen Palojen kyselyssä poliitikot jäivät pahnan pohjimmaiseksi, kun kansalaiset arvioivat eri ammatinharjoittajien luotettavuutta. Käyrä on viime vuosina ollut laskeva.

Kansalaiset tekevät arvionsa julkisuudesta syntyvästä mielikuvasta. Hyvin harvalla ihmisellä on syvempää tietoa siitä, mitä kansanedustajan tai ministerin työ sisältää.

Poliitikot toimivat julkisessa ammatissa, ja heidän tekemisensä ovat jatkuvan mediaseurannan alla. Myös yksityiselämää läpivalaistaan ihan eri tavalla kuin yritysjohtajien tai huippuvirkamiesten.

Valiokunnissa istumiset, uuvuttavat, yömyöhään jatkuvat neuvottelut ja valtava asiapaperinippujen läpikäynti jäävät median ja sitä kautta kansalaisten huomiota paitsi. Sen sijaan torkahdus ministeriaitiossa, taksisetelien runsas käyttö tai joku muu työn kannalta merkityksetön asia nousee parrasvaloihin.

Tällainen julkisuus vääristää väkisinkin kokonaiskuvaa poliitikoista. Ihan samoin kuvaa vääristävät kaiken maailman teuvohakkaraiset, joita perussuomalaisten listoilta eduskuntaan luiskahti.

Toki poliitikkojen arvostuksen laskuun vaikuttavat myös merkitykselliset asiat, kuten puolue- ja vaalirahoitukseen sisältyneet väärinkäytökset. Toki niissäkin oli paljon enemmän porua kuin villoja.

Maan tavassa oli joka tapauksessa siistimistä. Siistimisen ja läpinäkyvyyden lisääntymisen ansiosta puolueiden ja vaalikampanjoiden rahoituspuolikin alkaa olla tolkullisessa tilassa.

Poliittinen toiminta Suomessa onkin kokonaisuutena terveemmällä pohjalla kuin koskaan aikaisemmin.

Esimerkiksi vaalirahoitukseen ja puolueiden tukemiseen valui 1960- ja 70-luvulla rahaa rajan yli idästä ja lännestä. Seteliniput vaihtoivat omistajaa jopa eduskuntatalon aulassa.

Kunnallispolitiikassa rakennusliikkeet huseerasivat poliitikkojen kummisetinä. Rakennusurakat jaettiin mulle tuki, sulle tontti -periaatteella. Toiminnan perään ei juuri kyselty.

Valtakunnanpolitiikassakin poliittinen johto ja vuorineuvokset veljeilivät tavalla, joka ei nykyisin tulisi kuuloonkaan.

Toimittajat pidettiin pääosin ruodussa. Siihen auttoi yleinen ilmapiiri, joka oli pidättyväinen ja pelokas. Oppi lähti ylhäältä alas. Presidentti Urho Kekkonen opetti myllykirjeillään maan tavan.

SMP:n puheenjohtaja Veikko Vennamo uhmasi yleistä käytäntöä ja puhui avoimesti rötösherroista. Tukea ei Vennamo kuitenkaan puheilleen saanut. Mediassakin Vennamo täytti lähinnä viihdeosiot.

Tervehtyminen alkoi, kun Saloran silloinen johtaja Jouko Nordell kärähti poliitikkojen lahjomisesta televisioilla ja stereoilla.