Kolumnit Uutiset

Poliittinen tarkoitushakuisuus voitti

Kävi niin kuin pelättiin. Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistusesityksestä tuli poliittinen kompromissi, jossa alkuperäinen päämäärä upposi unohduksen suohon.

Alunperin ajatuksena oli tuottaa laadukkaammin, enemmän ja halvemmalla. Sote-uudistuksen alkuvaiheessa puhuttiin, että sen avulla kestävyysvajeesta taitetaan neljännes eli yli kaksi miljardia euroa.

Sotea valmistellut ohjausryhmä pääsi alkuviikosta sopuun yksityiskohdista, ja peruspalveluministeri Susanna Huovinen (sd.) vie tuloksen ensi viikolla hallitukseen. Sen jälkeen esitys menee eduskunnan käsittelyyn.

Enää ei puhuta taloudellisista säästöistä. Huovinen totesi ympäripyöreästi, että taloudelliset seikat on otettu huomioon. Laskelmia on kuitenkin turha perätä. Niitä ei vielä ole. On vain hartaita toiveita.

Mitään muuta ei voi odottaa äärimmäisen poliittiselta ratkaisulta. Hallitus oli uudistuksen kanssa pakkoraossa. Ilman esitystä uskottavuuden rippeetkin olisivat varisseet. Oppositio taas halusi uudistukseen omat muotoilunsa.

Näin lopullinen tavoite katosi tyystin.

Mikään yllätys ei ole, että sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset pitävät uudistusta epäonnistuneena. Samaa sanovat asiaan perehtyneet asiantuntijat.

Ihan ensimmäiseksi olisi pitänyt tunnustaa tosiasiat. Uudistus ilman kuntarakenteen samanaikaista uudistusta vei jo pohjan hallintohimmelien purkamiselta. Nyt niitä uhkaa tulla vain lisää.

Keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän väittämä siitä, että kunnissa tiedetään parhaiten, miten palvelut tulee järjestää ja mikä on kuntalaisten etu, ei pidä yhtä tosiasioiden kanssa. Moni kunta haraa liittymistä vastaan ihan muiden kuin taloudellisten ja toiminnallisten syiden pohjalta.

On poliittisia intressejä ja tunnepohjaista suhtautumista kuntaan itseisarvona, ei vain palvelu- ja hallinto-organisaationa.

Yksittäisten kuntien näkövinkkelistä ei myöskään kyetä katsomaan kokonaisuuden kannalta optimaalista ratkaisua, vaan tuijotetaan vain ja ainoastaan oman kunnan etua.

On aika luonnollista ajatella, että miksi meidän vahvan ja hyvässä taloudellisessa asemassa olevan kuntamme pitäisi liittyä heikossa hapessa olevaan kuntaan. Kokonaisuuden kannalta se olisi järkevää, mutta vahvan kunnan ja sen kuntalaisten kannalta ei.

Suomessa hoiva- ja terveysmenot kasvavat samalla, kun niiden rahoittamiseen käytettävät varat vähenevät. On tehtävä valintoja. Karkeasti ottaen kyse on siitä, että tingitään likeisyysperiaatteesta ja pidetään laadusta kiinni.

Tehokkaat ratkaisut merkitsevät usein keskittämistä, suurempiin yksiköihin siirtymistä.

Keskittäminen ja suuret yksiköt eivät automaattisesti takaa kustannussäästöjä, mutta ne luovat tehokkuuden nostoon mahdollisuuksia aivan eri tavalla kuin entiset rakenteet.