Uutiset

Politiikasta tykkäämiskilpailu

Vaaliohjelmat, linjapaperit ja puolueohjelmat voi surutta kuopata, kun haetaan poliittista kannatusta.

Sitä äänestetään, kenestä tykätään. Tykkääminen taas riippuu sitä, miten osaa kansaa miellyttää. Yksi miellyttää nokkelalla vitsailulla, toinen ulkonäöllä ja kolmas esiintymiskyvyllään.

Paljon tilanteesta kertoo Helsingin Sanomien TNS Gallupilla teettämä kysely. Kyselyssä vain 31 prosenttia vastanneista osasi luetella hallituspuolueet, kolmannes luulee demarien istuvan hallituksessa ja puolet alle 25-vuotiaista sijoittaa vihreät oppositioon.

Suomessa on jo pitkään taivasteltu politiikan henkilöitymistä. Mitä muuta se voisi olla tuon edellä mainitun tutkimustuloksen jälkeen. Jos kansalaisilla ei ole kuin harhainen aavistus puolueista ja niiden tekemisistä, jää jäljelle kaksi mahdollisuutta: jäädä vaalipäivänä kotiin tai äänestää henkilöä, joka itseä eniten miellyttää.

Monet poliitikot olivat tutkimustuloksen jälkeen yllättyneitä. Hyvä kysymys on, mistä sitten johtuu, että puolueiden markkinointi on muuttunut jo aikoja sitten hyvin henkilöpainotteiseksi?

Kun ennen vasemmiston vaalijulisteissa liehuivat punaliput ja työssä karaistunut työläisen nyrkki murskasi porvarivaltaa, hymyilee stailattu Jutta Urpilainen nyt joka ikisessä SDP:n mainoksessa.

Samalla sitten iltapäivälehtien journalistisessa osassa asiantuntijat pohtivat Jutan muuttunutta tyyliä ja sitä, miten ulkoisen edustavuuden lisääntyminen on tuonut hänelle myös sisäistä varmuutta.

Jutta edustaa sitä samaa, mitä keskustan ja kokoomuksenkin puheenjohtajat. Edustava ja miellyttävä pitää olla, että tykätään, ja mieluusti vielä alle nelikymppinen. Se viestii äänestäjille, että puolueessa on energiaa ja tulevaisuutta.

Miksi sitten Timo Soini vetää perussuomalaisille ääniä, jos kerran pitää miellyttää ulkoisesti? Timo ei kuulu samaan kategoriaan kuin edelliset. Kokoomus, keskusta ja SDP havittelevat suuren hiljaisen enemmistön ääniä. Se on se joukko, joka ei rähjää eikä protestoi.

Heihin vetoa siisteys ja salonkikelpoisuus.

Soini taas panee kaikkia näitä pepsodenthymyllään hurmaavia hanttiin. Silloin ulkoisen olemuksen on erotuttava joukosta. Hän on se mies, johon tuulipukukansan ja penkkiurheilijoiden on helppo samaistua.

Hän on mies katsomosta huutelevien mieleen.

Kun Timo vielä murjaisee vitsejä liukuhihnalta ja kätkee poliittisen paatoksensa nokkeliksi sutkautuksiksi, ei suosio ole ihme, poliittiseen eliittiin vihastuneessa maassa kun eletään. Pikemminkin se olisi ihme, jos protesti valuisi muiden kuin persujen laariin.

Politiikan vastaisessa ja pinnallisessa ilmapiirissä on vain se ongelma, että niillä avuilla, joilla ääniä hankitaan, on yhä vähemmän tekemistä niiden avujen kanssa, joilla maan asioita hoidetaan.

Lainsäädäntötyössä on tärkeämpää kääriä hihat kuin punata huulet, miettiä kravatin väriä tai sanomisen sukkeluuksia.