Kolumnit Uutiset

Politiikka takaisin politiikkaan

Nukkuvien puolueen oireita: Kevätaurinko paistaa, ja päiväunien jälkeenkin nukuttaa.

Jokuhan sinne tulee taas ilman minuakin valituksi, eikä mikään kuitenkaan muutu. – Väärin. – Muuttuu kyllä ja kiivaasti. Olemme vain palveluyhteiskunnassa ulkoistaneet vastuun muutoksen suunnasta jonnekin itsemme ulkopuolelle.

Päätöksenteko on kuitenkin meille kaikille oman toiminnan ydintä. Se vaatii jonkin verran vaivannäköä, mutta sittenkin lopulta vain vähän.

Politiikka on ehdottomasti palautettava politiikkaan. – Ei, politiikka ei ole putipuhtaaksi valkopestyä ja lingottua yhteisten asioiden hoitoa, kuten ehdokkaasi tai sanomalehden konsensuksen perään haikaileva pääkirjoitus saattaa höpöttää.

Se ei ole myöskään välttämättä ole mitään erityisen vastenmielistä, kuten oman edun tavoittelua ja likaista peliä. Toisinaan se voi toki olla sitäkin. Ristiriidat siihen kuuluvat, eikä niitä ainakaan pidä erikseen kiistää.

Juuri nyt Hämeenlinnassakin kaikki puolueet ja melkein kaikki ehdokkaat vakuuttavat, että yhteistyö on nyt harvinaisen hyvää ja kaikilla on pyrkimys yhteiseen hyvään. Sitä kutsutaan myönteiseksi vaalikampanjoinniksi, joka on tosiasiassa pelkkää hymistelevää höttöä ja silmänlumetta.

Kuka sellaisesta uurnille innostuu? Se vain kertoo, että puolueetkin ovat historiallisina jäänteinä eli reliikkeinä vieraantuneet politiikasta.

Ilman erilaisia graafisia tunnuksia puolueiden kannanottoja ja julkilausumia on vaikeaa tai mahdotonta erottaa toisistaan. Yrittäisitte edes profiloitua!

Politiikka voi olla vaihtoehtojen etsimistä, esittämistä ja mahdollisimman pätevää argumentointia, keskustelua, kuuntelemista, oman kannan vaihtamista tarvittaessa ja vastavuoroisuutta – nojaamista perusasioissa myös rehellisesti omaan aatteeseen ja arvomaailmaan.

Jos väitetään, että kuntavaali on pelkkä henkilövaali, ollaan valmiiksi hakoteillä. Kuntavaali on myös puoluevaali niin kauan kuin puolueet ehdokkaita asettavat.

Niin kauan kuin kaikki on suhteellisesti ottaen hyvin, ei ihmisillä ole välitöntä tarvetta välittää. Valitettavasti samaan aikaan he, joilla menee huonosti, eivät voisi vähempää välittää.

Mitä siitä on seurannut? – Politiikan konkurssi ja katastrofi kansanvallalle.

Populismi iskee mustavalkoisilla vaihtoehdollaan juuri näihin kansanvallan puskusaumoihin, jotka ovat revenneet erilleen.

Päivän lehti

28.5.2020