Kolumnit Uutiset

Pop up pitää suunnitella hyvin

Viikonloppuna päättyy meikäläisen ensimmäinen kokeilu pop up -kauppiaana kauppakeskus Linnassa Hämeenlinnassa.

En vuollut kultaa tai saanut kauppiaan urani aikana pientä yritystäni kukoistamaan. Välillä kahden työn yhteensovittaminen sai haukottelemaan, mutta enimmäkseen juttelin mukavia suupielet ylöspäin. Asiakkaat olivat ihania, eikä autio kauppakeskus Linna saanutkaan kylmiä väreitä virtaamaan selkäpiissäni.

Parhaimmillaan pop up -kauppa on piristysruiske koko kaupungille, mutta myös yrittäjälle itselleen. Yksin töitä paiskivalle on tervettä tavata ihan kasvokkain ihmisiä, joille hän työtään tekee. Sitähän voi joskus saada jopa tervetullutta palautetta tekeleistään.

Ei riitä, että laitetaan tyhjään tilaan muutama pöytä ja niiden taakse joukko nuupahtaneita kauppiaita myymään tumppuja, kynttilöitä ja huiveja. Pop up ei ole aina automaattisesti uutta ja piristävää, vaan siinä on usein aimo annos menneen maailman myyjäismeininkiä.

Pop upissakin pitää olla ideaa ja ajatusta. Kun pop up ponnahtaa seuraavan kerran Hämeenlinnassa katukuvaan, toivon, että sille on mietitty jo ennakkoon pelisäännöt.

Pop upia ei saa kahlita, mutta se pitää suunnitella huolellisesti. Helppous ja yllätyksellisyys vaatii yleensä kovaa työtä. Mikään uusi ei synny nappia painamalla, vaikka monet toisin kuvittelevatkin.

Otetaan pop upiin mukaan paikalliset muusikot, taikurit ja lausujat! Tehdään kaupankäynnistä happening. Vai onko nyt ihan oikeasti niin, ettei Hämeenlinnassa voi tehdä vieläkään mistään numeroa? Olisi jo korkea aika.

Pop upin synnystä on jo yli kymmenen vuotta. Etenkin idean kotikonnuilla Yhdysvalloissa pop upista puhuttiin jo silloin suunnitelmallisena spontaanisuutena. Tosiasiassa vimmainen ja yllättävä kaupankäynti vain näytti nopeasti syntyneeltä ja luovalta. Sen takaa paistoi raudanluja ammattitaito.

Pop upin istuttivat Suomeen ja Hämeenlinnaan ravintolapäivät muutama vuosi sitten.

Ravintolapäivät lunastivat nopeasti odotukset, mutta toisin on suurin osa pop up -kaupoista. Kaupat esiteltiin ensimmäisen kerran vuonna 2009 joulumyynnin piristäjinä. Siitä lähtien ne ovat polkeneet paikoillaan.

Kauppakeskus Linna voisi olla pop up -kauppakeskus etenkin sen jälkeen, kun ruokakauppakin lähtee sieltä pois. Sisustetaan yhdessä Linnasta niin tyrmäävä, etteivät kaupunkilaiset lähde sieltä kulumallakaan. Siinä olisi pop upille haastetta kerrakseen.