Uutiset

Porvoon lapsensurmaajan pysäyttänyt poliisi pelkäsi saavansa puukkoa selkään — "Yritin vain pelastaa lapsen"

Porvoon murhaoikeudenkäynnissä kuultiin keskiviikkona puukotuksen keskeyttänyttä poliisia. Poliisimies kertoi toimineensa niin nopeasti kuin pystyi.

– Yritin vain pelastaa lapsen. En saanut tekijän käsiä hallintaan ja mielessäni kävi, että saanko puukkoa selkään, poliisimies muisteli tapahtumaa.

Poliisimies kertoi, että aloitti työvuoronsa 13. marraskuussa 2017 normaalisti kello seitsemän. Heti alkuun Porvoon keskustassa oli poliisitehtävä, jonka mies kävi hoitamassa työparinsa kanssa.

Partio oli palaamassa Porvoon poliisitalolle hieman ennen aamukahdeksaa tarkoituksenaan osallistua maanantain aamupalaveriin. Poliisimiehellä oli jo käsi poliisitalon ovenkahvalla, kun partio sai hälytyksen.

– Huoltajuuskiista. Sitten tuli lisätietoa, että lapsi paikalla, poliisimies kuvasi oikeudessa.

Partio lähti saman tien ajamaan kohti Lyseonpuistoa. Matkalla tehtäväluokka muuttui erittäin kiireelliseksi.

– Ihmisiä heilutti meille, ajettiin puistonreunaan. Sen lähemmäksi ei päässyt autolla, siinä oli kivirappuset edessä, poliisimies kuvaili.

– Parini, joka ajoi autoa, huusi, että sehän lyö sitä lasta.

Poliisimies kertoi syöksyneensä ulos autosta ja juosseensa niin kovaa kuin pystyi lapsen päällä olevan miehen luokse. Poliisimies kertoi tajunneensa, että veitsi oli lapsessa.

– Tekijä ilmoitti, että hän ei vastusta. Mielestäni hän sanoi sen suomeksi. Sain tekijän vatsalleen ja rautoihin, sitten tukipartio saapui paikalle.

Syytetty kertoi aiemmin keskiviikkona kysyneensä poliisilta pystyyn päästyään, että mitä oli tapahtunut. Syytetyn mukaan hänelle vastattiin, että murhayritys.

Kun syyttäjä tiedusteli puukotuksen keskeyttäneeltä poliisilta, puhuiko tekijä jotakin muuta kuin kiisti vastustavansa kiinniottoa, poliisimies vastasi, ettei hänen mielestään.

Itä-Uudenmaan käräjäoikeus jatkaa asian käsittelyä torstaina muun muassa lapsen mummin ja ranskalaismiehen lapsuudenystävän kuulemisella.

Ranskalaismies on vangittuna. Mielentilatutkimuksen mukaan hän oli tekohetkellä täydessä ymmärryksessä, eikä hänen verestään löytynyt merkkejä päihteistä.

Syyttäjä vaatii 38-vuotiaalle miehelle elinkautista murhasta ja neljästä muusta lapseen sekä tämän äitiin kohdistuneista vähäisemmistä rikoksista.

Oikeus kertoo tuomion antopäivän myöhemmin.