Uutiset

Postin tietojärjestelmä jumiutui 30 toimipaikassa

Postin tietojärjestelmä jumiutui perjantaina noin kolmessakymmenessä toimipaikassa ympäri maata. Asiakkaiden palveleminen konttoreissa vaikeutui ja hidastui, sillä esimerkiksi kassajärjestelmät olivat poissa käytöstä.

Kanta-Hämeessä järjestelmät takkusivat Janakkalassa ja Riihimäellä. Muualla maassa järjestelmä jumitti muun muassa Helsingissä, Vantaalla, Lahdessa, ja Turussa. Ongelmia oli noin joka kymmenennessä konttorissa.

Harmit johtuivat torstain ja perjantain välisenä yönä tehdystä virustorjuntapäivityksestä.

-!Uusi viruskuvaus ja palvelimella ollut torjuntaohjelma eivät sopineetkaan yhteen, ja joissakin konttoreissa järjestelmät menivät jumiin. Asiakkaita pystyttiin kuitenkin palvelemaan, vaikka palvelu olikin hitaampaa kuin tavallisesti, kertoo Postin tietojärjestelmistä vastaava tuotantopäällikkö Raimo Saranpää.

Päivän lehti

28.3.2020