Uutiset

Potilaalla on oikeus tupakoimattomaan hoitajaan

Työvuoron aikana tupakoimassa käyminen on pois toiselta työntekijältä, mutta erityisesti se on pois potilaalta.

Polttaminen stressin laukaisijana perustuu vain nikotiinin puutteen aiheuttamien vieroitusoireiden helpottumiseen.

Nikotiinilaastari voisi olla avuksi nahoissa pysymiseen. Nikotiiniriippuvuus syntyy kahden viikon säännöllisellä tupakoinnilla.

Lisäksi tupakoivat sairaanhoitajat ja lääkärit haisevat kuvottavan pahalle. Tätä seikkaa eivät tupakoivat henkilöt useinkaan muista.

Potilaalla pitäisi olla oikeus saada lähelleen puhtaalta tuoksuva ihminen.

Hoitaja minäkin

Päivän lehti

26.1.2020