fbpx
Uutiset

Presidentin rohkea puhe

Suomen ongelmat ovat sisäpoliittisia – eivät ulkopoliittisia.Tämän päätelmän voi tehdä, kun kuunteli presidentti Tarja Halosen virkaanastujaispuhetta ja luki median siitä tekemät kommentit.

Puhe yllätti monet asiantuntijatkin. Sanoisin, että onneksi. Kaikki odottivat “perustuslaillista” puhetta, joka koskisi vain ulkopolitiikkaa.

Presidentin puhe olikin rohkea avaus uudelle kaudelle.

Halosen puhe oli selkeä osoitus siitä, että presidentti voi arvojohtajana keskustelussa vaikuttaa myös suomalaisten ihmisten arkiseen elämään, olivat voimassa sitten minkälaiset perustuslait hyvänsä. Vai mitä sanotaan, kun Halonen puheessaan paheksui muun muassa seuraavia asioita:

– eriarvoisuuden lisääntymistä,

– tuloerojen jatkuvaa kasvua kansalaisten kesken,

– uusköyhyyttä sekä

– sitä että naisilla euro onkin vain 80 senttiä.

Presidentti Halonen peräänkuulutti myös sitä, että tarvitaan lisää työpaikkoja.

Televisiossa ja lehdistössä onkin hämmästelty Halosen arkielämäämme liittyviä kannanottoja.

Uuden presidenttikauden avaus koko kansan presidenttinä on näin otettu, sanovat “perustuslakinikkarit” sitten mitä hyvänsä.

Juhonpoika

Hämeenlinna

Menot