Uutiset

Presidentti Niinistö: Hallituksen eronpyyntö ei automaattisesti johtaisi uusiin vaaleihin

Helsinki
06.06.2018, 16:41

Kotimaa

Jos hallitus hajoaisi sote-uudistuksen ongelmien vuoksi, edessä eivät automaattisesti olisi uudet vaalit, sanoo presidentti Sauli Niinistö. Niinistö sanoi politiikan toimittajien tilaisuudessa Helsingissä, että tämä on virheellinen käsitys asiasta.
Sen sijaan pitäisi Niinistön mukaan ehdottomasti selvittää eduskuntapuolueiden käsitys siitä, onko jatkamisen edellytyksiä jollain kokoonpanolla olemassa.
Niinistö korosti, ettei hän ota kantaa sote-uudistuksen konkreettisiin sisältökysymyksiin.
Hän ei myöskään ota kantaa paljon esillä olleeseen vaalien yhdistämiseen, mutta asiaa on presidentin mukaan syytä tarkastella rationaalisesti.
Niinistö kommentoi myös suurten uudistusten tekemisen vaikeutta.
– Minua on vähän pistänyt silmään, että poliittista keskustelua käydään valtavan paljon julkisuuden kautta, määräävästikin.
Niinistö arvioi tämän näyttäytyvän lukijoille, katsojille ja kuuntelijoille niin, että kyse olisi poikkeuksellisen suurista riidoista.
Niinistö tapasi eduskuntapuolueiden johtajat Mäntyniemessä aamulla. Tapaamisessa käytiin hänen mukaansa hyvää keskustelua ulkopolitiikasta ja ympäröivästä maailmasta.
– Keskustelu antoi minulle varsin vakuuttavan kuvan puoluejohtajien kyvystä keskustella.
Niinistö sanoo olevansa huolissaan siitä, että kansainvälinen järjestys ja järjestöt ovat nyt huteralla pohjalla, kun esimerkiksi Yhdysvallat toimii paljolti niiden ohi. Tämä ei Niinistön mukaan ole pienen maan etu.

Presidentin perhe-elämä on ”vakaata ja vapaata ja onnellista”

Presidentti Sauli Niinistö valotti hieman myös perhe-elämänsä kuulumisia politiikan toimittajien lounastilaisuudessa.
Niinistöltä kysyttiin, millaisia ensimmäiset kuukaudet uuden tulokkaan kanssa ovat olleet. Niinistön ja Jenni Haukion poikavauva syntyi helmikuun alussa, ja huhtikuussa kerrottiin hänen saaneen nimekseen Aaro Veli Väinämö.
– Kotielämä menee oikein tasaiseen, rauhalliseen, vakaaseen tahtiin. Sanoisin että tyypilliseen suomalaiseen – siellä on vakaata ja vapaata ja onnellista, Niinistö sanoi.
Niinistöltä kysyttiin myös, onko presidentin kesäasunnolle Kultarantaan jo sisustettu ”kesämökkihuone”.
– Ei, hän on hyvin vaatimaton kaveri, Niinistö vitsaili.
Erikseen kysyttiin myös, nukkuuko lapsi aidon suomalaisen keksinnön, äitiyspakkauksen laatikossa.
– Hän on pinnasängyssä, Niinistö vastasi.
Tasavallan presidentin kanslia tiedotti myöhemmin päivällä, että presidenttipari siirtyy Kultarantaan ensi lauantaina. Naantalin kaupunki järjestää perinteiseen tapaan tervetulovastaanoton venesatamassa.

STT

Kuvat:

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Päivän lehti

24.10.2020

Fingerpori

comic