Uutiset

Presidentti Niinistö matkustaa Pariin rauhanfoorumiin - ministeri Anne-Mari Virolainen vierailee Kiinassa

Pariisin rauhanfoorumi järjestetään ensimmäisen kerran. Valtionpäämiesten lisäksi foorumiin osallistuu myös kansainvälisten järjestöjen edustajia.
Presidentti Sauli Niinistö vierailee Pariisin rauhanfoorumissa, joka pidetään nyt ensimmäisen kerran.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö matkustaa Ranskaan ja osallistuu Pariisin rauhanfoorumiin 10.–11. marraskuuta 2018.

Niinistön vierailu alkaa Ranskan presidentti Emmanuel Macronin isännöimällä valtionpäämiesillallisella, joka pidetään lauantaina 10. marraskuuta.

Sunnuntaina presidentti Niinistö osallistuu rauhanfoorumin keskusteluihin sekä ensimmäisen maailmansodan päättymisen kunniaksi järjestettävään satavuotismuistotilaisuuteen Riemukaarella.

Ensimmäistä kertaa järjestettävä Pariisin rauhanfoorumi on osa presidentti Macronin tavoitetta korostaa monenkeskisen toiminnan merkitystä globaalien haasteiden ratkaisemisessa.

Rauhanfoorumiin osallistuu valtioiden ja hallitusten päämiesten lisäksi kansainvälisten järjestöjen sekä kansalaisyhteiskunnan edustajia.

Ministeri Virolainen matkustaa Kiinaan

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Anne-Mari Virolainen puolestaan matkustaa Team Finland -yritysvaltuuskunnan kanssa Shanghaihin ja Pekingiin 4.-9. marraskuuta.

Matkan aika hän vierailee Shanghain kansainvälisillä tuontimessuilla, jossa Suomella on oma näyttelypaviljonki. Paviljongissa on esillä yli 20 suomalaisyritystä, lisäksi kahdeksalla muulla yrityksellä on oma messuosastonsa alueella.

China International Import Expo (CIIE) on yksi Kiinan tärkeimmistä poliittisista tapahtumista tänä vuonna.

– Kiina on Suomen neljänneksi suurin kauppakumppani, ja tavarakaupan arvo maiden välillä oli viime vuonna kahdeksan miljardia euroa. CIIE on yrityksille hyvä tilaisuus luoda verkostoja sekä kiinalaisiin yrityksiin että viranomaisiin, ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Anne-Mari Virolainen sanoo.

Ministeri vierailee myös Pekingissä, jossa hän yhteistyöfoorumi China Europe Water Platformin (CEWP) yrityskokouksen.

Kokouksessa on mukana 10 suomalaista vesialan yritystä. Kiinan matkan aikana Virolainen tapaa muun muassa vesivarainministeri E Jingpingin.