fbpx
Uutiset

Prinsessat tanssivat

 

Heidi Wasko on opettanut tanssia vuodesta 1993 lähtien. Hän työskenteli Ilmi Marttisen liikunta- ja balettikoulussa silloin, kun tanssiosasto päätettiin siirtää musiikkiopiston alaisuuteen kymmenen vuotta sitten. Alkuun hän opetti tanssia Lahdensivuntien tiloissa yksin – tuntityöläisenä.
 
Muutama vuosi sitten tanssiosasto siirtyi Lahdensivuntieltä vesivahingon alta ensin Turuntielle. Vähän myöhemmin oli edessä muutto uusiin tiloihin Verkatehtaalle. 
 
Vuonna 2005 Heidistä tuli toimenhaltija, kaksi vuotta sitten hänen avukseen tuntiopettajaksi tuli Tanja Kunnari ja vuosi sitten Elina Salo. 
 
– Vuonna 2002 oppilaita oli noin 80, nyt heitä on jopa 160. Aikaisemminkin tulijoita olisi ollut enemmän, mutta se oli rahoituksesta kiinni. Vasta viiden vuoden anomisen jälkeen saimme vihdoin tanssille valtionapua. Se mahdollisti toisen opettajan palkkaamisen ja lukukausimaksujen alentamisen, Heidi kertoo.
 
Aikaisemmin opistossa annettiin tanssitunteja vain arkisin, nyt tunteja pidetään myös lauantaisin.
 
Opiston pääaine on baletti, mutta muitakin tansseja siellä opetetaan. Baletti pitää edelleen pintansa lasten harrastuksena. Heidi Wasko kertoo, että kaikki opiston balettiryhmät ovat täynnä, vain lasten ryhmiin mahtuu uusia mukaan. 
 
– Ensimmäistä kertaa meillä on sellainen tilanne, että ryhmiä ei voida täydentää. Vapaita paikkoja voi kuitenkin aina tiedustella.
 
Baletti on yhä enimmäkseen tyttöjen harrastus.
 
– Siinä on se prinsessajuttu. Mutta myös esiintyminen houkuttelee, kun päästään samalle isolle lavalle, jolla on esiintynyt kuuluisuuksia. Jos aina vain puurrettaisiin tunneilla, ei saataisi kokea esittämisen iloa, Heidi miettii.
 
Suurelle lavalle ballerinat pääsevät taas ensi tiistaina, kun Vanaja-salissa pidetään Sibelius-opiston tanssinäytös. Kevätjuhlassa vietetään samalla tanssiosaston 10-vuotisjuhlaa.
 
Tanssinharrastajien kausi jatkuu hieman myös kesän puolelle, sillä 6. kesäkuuta he esiintyvät Katisten kartanon konsertissa.
 
Heidi on nähnyt monen tanssijan saavan harrastuksestaan ammatin. Äskettäin yksi hänen oppilaansa pääsi oopperan balettikouluun ja kaksi muuta hakee tanssijaksi ja tanssinopettajaksi. 
Toukokuun 9.–11. päivänä Hämeenlinnaan tulee Ilmi Marttisen kasvatti Tiina Ojanen pitämään baletin mestariluokkakurssin. Hän työskentelee tanssijana Viron Estonia-baletissa.
 
Tulevaisuus Sibelius-opiston tanssiosastolla näyttää Heidi Waskon mukaan hyvältä: töitä saa tehdä rauhassa, kun perusta on kunnossa. Tanssi on hänen mukaansa oivallinen harrastus lapsille ja nuorille.
 
– Tanssissa keskittymiskyky, kehon hallinta ja koordinaatio paranevat. Siinä pääsee purkamaan energiaa, ja se on sosiaalista toimintaa. Tanssiessa voi ilmaista itseään ja päästä esiintymään. Se auttaa myös pysymään kunnossa. Monet opettajat kouluissa ovat huomanneet, että tanssin harrastamisesta on hyötyä esimerkiksi muistin kehittymisessä.
 
Tammikuussa SIbelius-opisto piti kolmessa Hämeenlinnan alakoulussa tanssikurssin. 
 
– Palaute oli tosi positiivista. Meillä onkin toiveena, että tanssi saataisiin mukaan iltapäivätoimintaan, Heidi sanoo.
 
Muutakin Heidi Wasko ehtii tehdä kuin opettaa tanssimista. Hän on valmistanut koreografioita ja esiintynyt itse tanssijana. Viime kesänä hän oli mukana Hämeenlinnan kesäteatterin Kirkan lahje -näytelmässä, ja ensi kesänä hän kuuluu Hetki lyö -näytelmän esiintyjäkaartiin Rauman kesäteatterissa.
 
– Tein työn ohessa myös amk-tutkinnon. Hienoa, että siihen oli mahdollisuus, hän iloitsee.
 
Lasten opettaminen on Heidin mielstä mukavaa ja antoisaa.
 
– Lapset ovat ihania. Tanssitunnille he tulevat vapaaehtoisesti, joten motivaatio on erilainen kuin pakollisilla tunneilla. Itsellekin tulee onnistumisen iloa, kun huomaa, miten lapset oppivat uusia asioita. Teemme heidän kanssaan kaikkea yhdessä. Nykytanssissa lapset pääsevät myös itse suunnittelemaan tanssit, puvustuksen ja musiikin.
 
Sibelius-opiston tanssiosaston kevätnäytös Tarinoita tuhannen ja yhden yön torilla ti 8.5. klo 18.30 Vanaja-salissa Verkatehtaalla.
 

Menot