Uutiset

Prittinen ja Koivulahti siirtyivät kärkeen Kalevan kierroksella

Hämeenlinnan Hitaiden Juha Prittinen onnistui hienosti tavoitteessa nousta kärkipaikalle viiden osalajin jälkeen Kalevan Kierroksella. Hän voitti 69 kilometrin tempoajon ajallaan 1.44.54.

– Pyöräily meni ihan käsikirjoituksen mukaan eli olin yhteispisteiden kärkimiehistä selkeästi paras. Ja kaipa nousen sillä kärkipaikalle ennen suunnistusta, mikä oli tarkoituskin. Kärkiporukasta ei kukaan yllättänyt, vaan kaikki ajoivat tasonsa mukaan, Prittinen tuumaili heti pyöräilyn jälkeen.

– Reitti oli minun mieleinen eli monipuolisen vaativa tempoajoon. Pääsin 40 sekuntia Välimäen Markuksen perään ja vasta 20 kilometrin kohdalla sain miehen kiinni. Lopussa rakoa tuli niin, että hänen aikansa oli 1.50.27.

Viialan Viriä edustava Välimäki tipahti nyt ykköspaikalta toiseksi, ja kolmantena on ennen suunnistusta yhden sijan kokonaiskilpailussa noussut Tuusulan Tallaajien Juha Lehtonen, joka oli pyöräilyssä toiseksi nopein.

Kymppisakissa kahdeksantena on edelleen Reilut Miehet Hawumetsien seuran Pentti Vepsäläinen pyöräiltyään ajan 1.58.48.

Naisten sarjassa Hitaiden Katja Koivulahti otti ylivoimaisen voiton pyöräilyssä ajalla 2.05.08 ja sen vuoksi hän siirtyikin yhteispisteiden kärkipaikalle.

Pyöräilyssä menestystä oli muillakin Hitaiden jäsenillä, kun lisäksi Kyösti Halonen voitti sarjansa M55 ja Marja-Liisa Salonen sarjan N60. (HäSa)

Asiasanat

Päivän lehti

31.5.2020