Uutiset

Puhallutuskohulla yllättävä seuraus

Puhallutuskohu ei ole ainakaan näyttävästi lisännyt poliisin työtä puhallutusratsioissa. Ylikomisario Vesa Kostamo Itä-Suomen poliisilaitokselta sanoo, että kohun jälkeen poliisi on saanut autoilijoiden sympatiat puolelleen.
 
– Puhallutusratsioissa on sanottu, että hyvä, että olette valvomassa.
 
Puhallutuksista kieltäytymisistä nousi kohu viime viikolla, kun selvisi, että jotkut autoilijat olivat kieltäytyneet puhaltamasta itsekriminointisuojaan vedoten. Kokoomuksen kansanedustajat Pauli Kiuru, Kari Tolvanen ja Kalle Jokinen jättivät asiasta kirjallisen kysymyksen hallitukselle.
Tuolloin huolena oli, että itsekriminointisuojaan vetoaminen saattaisi vaikeuttaa ja hidastaa poliisityötä.
 
Ylikomisario sanoo, että vaikka puhallutuskohu ei ole lietsonut autoilijoita kieltäytymään massoittain puhallutuksista, kieltäytymisiä tulee varmasti jatkossakin.
 
– Ei se ole mikään uusi ilmiö. Ratsioissa on törmätty kautta aikain rajoja kokeileviin autoilijoihin.
 
– Ainahan löytyy niitä vastarannan kiiskiä. Että kokeillaan kaikkea ja koeponnistetaan. Mutta niin se maailma kehittyy, eikä se ole paha asia. Mutta sitten, jos se on silkkaa kiusantekoa, se on jo toinen juttu. Sitten mennään sen hyvän rajan yli.
 
Kostamo kirjoitti puhallutuksista Pohjois-Karjalan poliisin Facebook-seinälle. Siellä hän arvioi, että yli 99 prosenttia autoilijoita ”on terveellä maalaisjärjellä varustettuja ja puhaltava edelleenkin ihan entiseen malliin”.
 
Kirjoitus on saanut yli 1 200 tykkäystä ja sitä on kommentoitu runsaasti. Kirjoituksen kommenteissa paheksutaan laajasti poliisityön vaikeuttamista.
 
– Mitä olen kommentteja katsonut, siellä keskustelu on kääntynyt siihen suuntaan, että jos ei puhalla, on syytä epäillä, että jotain on pielessä.
 
– Ehkä se kertoo ongelman vakavuudesta. Että rattijuopumus on hyvin tuomittavaa, Kostamo pohtii tunteikasta kommentointia.
 
Kostamo muistuttaa, että aina kun poliisilla on syytä epäillä rikosta, asia hoidetaan loppuun asti, vaikka autoilija kieltäytyisi puhaltamasta. (LM-HäSa)

Asiasanat